Tänä keväänä olen päässyt syventymään kehityspoliittiseen keskusteluun toden teolla. Kehityspolitiikan sektori on minulle uusi aluevaltaus ja olen seurannut keskustelua kiinnostuneena. Käydessäni läpi puolueiden vaaliohjelmia hämmästyin, kuinka vaihtelevasti puolueet kehityspolitiikasta linjaavat. Toiset visioivat Suomen kehityspolitiikan tulevaisuutta rohkeasti, toiset taas tyytyvät kommentoimaan aihetta hyvin vähäsanaisesti.
Myöskään eduskuntavaaliehdokkaiden kampanjoissa globaalit kysymykset eivät juuri näy. Vähäinen kiinnostus aiheeseen on ristiriidassa sen kanssa, että kehityspolitiikka on olennainen osa Suomen kansainvälistä politiikkaa ja globaaleilla kysymyksillä on jatkuvasti enemmän painoarvoa myös Suomen politiikassa.
***
Vaikka puolueiden linjaukset eroavat toisistaan sekä laajuudessa että perusteellisuudessa, niitä kuitenkin yhdistää kaksi asiaa.
Ensimmäinen havaintoni on se, että kehitysyhteistyö yhdistetään puolueiden ohjelmatyössä yhä useammin kansainväliseen turvallisuuteen ja muuttoliikkeen hallintaan. Tämä on osa laajempaa eurooppalaista kehitystä, joka liittyy sekä maahanmuuttoa vastustavien että naisten oikeuksia rajoittavien ryhmittymien kannatuksen nousuun.
Turvallisuuspoliittinen lähestymistapa on vinoutunut, sillä kehitysyhteistyön aito – ja kansainvälisesti yhdessä sovittu – tarkoitus on auttaa heikoimmassa asemassa olevia ja kantaa globaalia vastuuta yhdessä ihmiskuntana. Väestönkasvulla tai hallitsemattomalla maahanmuutolla pelottelun sijaan tarvitsemme rakentavaa keskustelua esimerkiksi naisen oikeudesta haluamaansa ehkäisyyn ja siitä, miten voimme kasvattaa elintasoa kestävästi alueilla, joissa ihmiset elävät äärimmäisessä köyhyydessä.
On vaarallista tuudittautua hienoihin linjauksiin, jos käytännön työssä todellisuus on toinen.
Toinen puolueiden linjauksia yhdistävä tekijä on se, että sukupuolten tasa-arvon edistäminen otetaan Suomen kehityspolitiikassa lähes itsestäänselvyytenä. Suomi onkin tullut kansainvälisesti tunnetuksi tässä teemassa ja tämä selvästi näkyy puolueiden kehityspoliittisissa linjauksissa. Vastaako olettamus kuitenkaan käytännön työtä?
Vaikka Sipilän hallitus nosti sukupuolten välisen tasa-arvon arvon sekä naisten ja tyttöjen oikeuksien ja aseman edistämisen kehityspolitiikan kärkeen, vuonna 2016 hallitus leikkasi sukupuolten välisen tasa-arvon eteen tehtävän työn rahoitusta 44 prosenttia osana historiallisen suuria kehitysyhteistyön määrärahojen leikkauksia. Leikkaukset osuivat erityisesti naisten ja tyttöjen asemaa edistävien järjestöjen rahoitukseen ja monenkeskiseen yhteistyöhön.
Myös sukupuolten tasa-arvoa edistävien hankkeiden osuus on laskenut alle puoleen kaikista uusista hankkeista, kun vielä vuosina 2016–2017 se oli lähes 60 prosenttia.
***
Ei ole itsestään selvää, että Suomi pitäisi yllä ja puolustaisi tyttöjen oikeutta koulutukseen tai naisten oikeutta ehkäisyyn ilman suunnitelmallista toimintaa. Poliittisesta linjauksesta huolimatta työ naisten ja tyttöjen oikeuksien puolesta onkin kärsinyt Sipilän hallituksen kaudella. On vaarallista tuudittautua hienoihin linjauksiin, jos käytännön työssä todellisuus on toinen.
Tulevilta hallituspuolueilta odotetaan nyt rohkeutta tehdä aidosti linjausten mukaista politiikkaa. Tarvitsemme paitsi vahvoja kannanottoja ihmisoikeusperustaisen kehitysyhteistyön sekä naisten ja tyttöjen aseman ja oikeuksien edistämisen puolesta, myös suunnitelmallista ja linjakasta toimintaa. Sukupuolten tasa-arvoa ja yhtäläisten ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan erityisen kipeästi juuri nyt, kun niitä vastustavat ryhmittymät ovat vahvistuneet kaikkialla maailmassa.
Suomella olisi hyvät edellytykset toimia kansainvälisesti vahvempana sukupuolten tasa-arvon edistäjänä, mutta se edellyttää nykyistä määrätietoisempaa ja johdonmukaisempaa kehityspolitiikkaa.