Asiaa varainhankinnasta ja rahankeräysluvista

Järjestöjä ovat askarruttaneet etenkin verkossa tapahtuvan rahankeräämisen ehdot ja lupahakemusten pitkät käsittelyajat. (Lue Kepan jäsenblogi aiheesta. Vastuullinen Varainhankinta VaLa ry järjesti seminaarin varainhankintaa tekeville järjestöille 15.9.
Vertailu länsinaapuriin kiinnostaa aina. Erik Zachrison Ruotsin varainhankintaneuvostosta Tukholmasta (Frivilligorganisationernas insamlingsråd) piti kannustavasti otsikoidun puheen ”Miksi ruotsalaiset antavat yhä enemmän rahaa ei-voittoa tavoitteleville yhdistyksille ja hyvään tarkoitukseen?”
Kattojärjestöllä, ”Ruotsin VaLa:lla”, on jäseninään 131 keskeistä varainhankintaa tekevää järjestöä. Neuvoston tehtävänä on edistää eettistä ja ammattimaista varainhankintaa sekä parantaa järjestöjen rahankeräyksen mahdollisuuksia. Neuvosto on esimerkiksi koostanut ohjeet hyvistä toimintatavoista ja listannut lahjoittajan oikeuksia. Itsenäisen neuvoston takana on työmarkkinajärjestöjä. Ajatuksena on, että ne edustavat kaikkia lahjoittajia.
Ruotsissa on noin 400 kontrolloitua varainhankintaa tekevää järjestöä. Järjestöt pitkälti itsesäätelevät lahjoittamista ja myös kustantavat oman valvontansa. Ala kantaa vastuuta, ja systeemi on avoin. Valtio ei ole mukana valvonnan eikä edes lainsäädännön muodossa.
Neuvosto myöntää järjestöille 90-alkuisia keräystilejä rajoitetuksi ajaksi. Ne toimivat kaikissa ruotsalaisissa pankeissa, ja jokainen järjestö raportoi tilin käytöstä. 90-tilit ovat lahjoittajalle takuu siitä, että raha menee oikeaan tarkoitukseen.
Tilien ehtona on, että 75 prosenttia lahjoituksista menee kohteeseen ja korkeintaan 25 prosenttia hallinto- ja varainhankintakuluihin. Suomessa vastaavaa sääntöä ei ole, mutta Poliisihallituksen mukaan kulut pysyttelevät samalla tasolla.
Millaisia varainhankinnan trendejä Ruotsissa näkyy?
Luvut näyttävät hyviltä. 65 prosenttia ruotsalaisista lahjoittaa säännöllisesti rahaa hyväntekeväisyyteen. Suomalaisista kolmasosa lahjoittaa satunnaisesti rahaa keräyksiin.
Lahjoittajista 90 prosenttia on yksittäisiä ihmisiä, ja yritykset vastaavat vain viidestä prosentista lahjoituksia. Organisoidun varainhankinnan kokonaistuotto on noin 590 miljoonaa euroa vuodessa. Se tarkoittaa, että jokainen perhe lahjoittaa vuosittain noin 150 euroa. Suomessa rahankeräysten kokonaistuotto on reilut sata miljoonaa euroa vuodessa.
”Lahjoittajat ovat nykyään vähemmän tunteellisia ja uskollisia. Ihmiset haluavat auttaa Ruotsin sisällä, tietää tuloksista ja lahjoittaa tarkkaan määriteltyihin kohteisiin. Nuoret lahjoittavat enemmän kuin vanhemmat”, Erik Zachrison kuvailee.
Myös ylikansallinen lahjoittaminen lisääntyy. Ihmiset matkustavat ja näkevät tuettavia kohteita.
Lahjoittamisen täytyy olla helppoa. Perinteiset välineet pitävät pintansa, kirje lahjoittajille on tärkein. Toimivia tapoja ovat myös puhelinsoitot, tekstiviestit, internet ja testamenttaukset.
Tärkeintä on rakentaa luottamusta.
”Toinen lahjoitus on vaikein saada. Aina pitää muistaa kiittää lahjoittajaa.”
***
Suomessa järjestöt ovat kärsineet rahankeräyslupahakemusten pitkistä käsittelyajoista sen jälkeen, kun Poliisihallituksesta tuli lupaviranomainen vuoden 2010 alussa. Tällä hetkellä hakemusten käsittelyyn menee pari kuukautta.
Jopa huhtikuulta asti pöydällä on seisonut parikymmentä uskonnollisten yhdistysten ja yhdyskuntien hakemusta, joiden mahdollisuutta saada rahankeräyslupia pohditaan. Onko uskonnon harjoittaminen yleishyödyllistä toimintaa? Asiasta on käyty syvällisiä keskusteluja.
Suomessa rahankeräysluvan voi lain mukaan saada vain yleishyödylliseen toimintaan. Järjestön täytyy olla tarkkana hallintokulujen suhteen – rahankeräyksellä saatuja tuloja voi käyttää yleishyödylliseen toimintaan välittömästi liittyviin kuluihin, muttei järjestöjen yleisiin hallintomenoihin.
Keräysluvat myönnetään korkeintaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan, joten järjestön voi olla vaikeaa hallinnoida esimerkiksi suoraveloitussopimuksia. Jos järjestö ei saa jatkolupaa, mutta lahjoituksia virtaa edelleen sisään, kyseessä on laiton rahankeräys. Järjestöjen on pidettävä huolta kuukausilahjoittajien ja suoraveloitusten hankinnassa, ettei vetoaminen jatku lupakauden jälkeen.
Samoin järjestöjen on otettava esitteistä uusi painos aina, kun keräyslupanumero vaihtuu. Tähän pakottaa järjestelmä.
”Miksi keräyslupanumero yleensä merkitään niin pienellä?” Poliisihallituksen arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiho kysäisi.
”Se on lahjoittajalle tärkeä tieto. Meille tulee paljon kyselyjä tunnettujenkin yhdistysten luvista.”
Myös edistysaskelia on otettu. Esimerkiksi keräysten nettibannereiden sijoittelua ei enää tarvitse yksilöidä lupahakemukseen, tieto keräysmuodosta riittää. Jouni Laiho myös ilmoitti seminaarissa uutena tietona, ettei muutosta tarvitse nyt hakea, jos luvan on saanut aiemmin tiukemmilla kriteereillä.
Ongelmien ratkaisemiseksi ja käsittelyaikojen lyhentämiseksi suunnitellaan lupamenettelyjä, tilityksiä ja tuotteen käyttöä hallinnoivaa Rabita-rekisteriä (rahankeräys-, bingo- ja tavara-arpajaisrekisteri). Tosin se antaa odottaa itseään, ja järjestöiltä toivotaan painostusta, jottei hankkeen määrärahoja karsittaisi.
Rekisteri mahdollistaisi lupamaksun muuttamisen valvontamaksuperustaiseksi, eli se ottaisi huomioon rahankeräyksen tuoton ja järjestön maksukyvyn. Nyt lupamaksu on kaikille sama.
Rekisteri olisi aluksi Poliisihallituksen sisäinen ja myöhemmin avoin. Avoimuuden toivotaan luovan luottamusta ja helpottavan järjestöjen hakemusmenettelyä. Tällä hetkellä lisäselvityksiä joudutaan pyytämään suurimpaan osaan hakemuksista. Ei ihme, sillä nykyinen järjestelmä on 1930-luvulta.
Rekisterin piti syntyä nopeasti nykyisen rahankeräysluvan tultua voimaan vuonna 2006. Laihon mukaan se saataneen käyttöön ensi vuonna.