Mitä uutta lähestymistapa tuo, miten se näkyy käytännön hankkeissa ja kuka oikeastaan määrittelee ne oikeudet, joiden toteutumista vaaditaan? Valmiiden vastausten sijaan osallistujien keskustelussa virisi isoja kysymyksiä kehitysyhteistyön lähtökohdista.
Oikeusperusteisen kehitysyhteistyön lähtökohtana on, että köyhyys on ihmisoikeusloukkaus.
Kehityksen päämääränä tulisi olla oikeudenmukaisuuden toteutuminen: kaikilla maailman ihmisillä on oikeuksia ja oikeus vaatia niitä. Kehitysyhteistyössä tämä tarkoittaa siirtymistä perinteisestä tarpeiden täyttämisestä kohti toimintaa, jossa painotetaan ihmisten kykyä tunnistaa ja vaatia oikeuksiaan. Päävastuun oikeuksien toteutumisesta kantaa valtio.
Voiko hanke olla vastuunkantaja? Kansalaisjärjestöjen hankkeissa järjestöt ottavat toisinaan viranomaisille kuuluvan vastuun esimerkiksi peruskoulutuksen tai terveydenhuollon järjestämisestä tai siitä, että orvoiksi jääneet lapset saavat elää turvattua lapsuutta. Konfliktin jälkeisissä tilanteissa valtio ei kykene järjestämään peruspalveluita kansalaisille. Mutta milloin ja miten järjestön tulisi luopua kerran ottamastaan vastuusta?
Oikeusperustainen kehitysyhteistyö asetetaan usein tarveperustaisen työn vastakohdaksi. Käytännössä jyrkkä jaottelu ei usein toimi. Esimerkiksi oikeus puhtaaseen veteen voidaan ymmärtää sekä tarpeena että oikeutena. Etenkin ruohonjuuritasolla toimittaessa kohdataan ihmisiä, jotka tarvitsevat välitöntä apua. Periaate siitä, että peruspalveluiden tuottaminen on valtion velvollisuus, voi silloin tuntua kaukaiselta. Toimimmeko eettisesti, jos hylkäämme kohtaamamme ihmisen ja hänen tarpeensa odottaaksemme vuosia sitä, että nälkäiset lyövät nyrkkiä pöytään ja vaativat muutoksia? Ihmisoikeuksien avoin puolustaminen ei ole kaikissa valtioissa ja tilanteissa mahdollista.
Oikeusperusteisuus voi näkyä työn sisällön lisäksi siinä, miten toimimme. Missä määrin oikeusperusteisuuden periaatteet toteutuvat tavassamme toimia ja työskennellä yhteistyökumppaneidemme kanssa?
Oikeusperusteisuuden lähtökohdaksi ymmärretään kansainvälisissä sopimuksissa määriteltyjen ihmisoikeuksien toteutuminen yksilötasolla. Mutta kuka määrittää ne oikeudet, joita ajetaan ja sen, mikä on riittävä taso esimerkiksi ravinnon tai koulutuksen suhteen? Entä kuka vaatii oikeuksiaan? Millainen joukkovoima tai virallistaminen vaaditaan, jotta joku voi vaatia oikeuksia ja määrittää, mitä ne ovat ja miten hän niitä vaatii? Edellyttääkö oikeuksien vaatiminen järjestäytymistä vai voivatko oikeudet toteutua subjektiivisten vaatimisen kautta?
Keskustelu oikeusperustaisesta lähestymistavasta kehitykseen jatkuu Kenen ehdoilla -keskustelusarjan seuraavassa tilaisuudessa keskiviikkona 30.3.2011 klo 15-18. Aiheena on Oikeusperustainen lapsityö Etelässä. Keskusteluun virittävät Pelastaa lapset ry:n, Planin, Unicefin ja World Visionin edustajat.
Yhteisöjen voimaannuttamisesta puolustamaan oikeuksiaan keskustellaan maanantaina 18.4.2011 klo 15-18.