Ihminen ajattelee asioita helposti pareina. On oikea ja vasen, nainen ja mies, nuori ja vanha. Ykkönen ja nolla. On jotenkin luontevaa jaotella asioita kakkosiin.
Globaalien asioiden professori Paul Amar Californian yliopistosta kirjoitti alkuviikosta antoisan analyysin Egyptin poliittisesta tilanteesta, jossa hän muun muassa kritisoi mediaa ja kommentaattoreita yksinkertaistavista binääritulkinnoista. Hänestä kaksijakoisia ja aika heikkoja tulkintamalleja Egyptiin on tällä hetkellä kolme:
Kansa vastaan diktatuuri. Tämä jako jättää huomiotta armeijan ja eliittien aktiivisen roolin kapinoinnissa.
Sekulaarit vastaan islamistit. Tämä malli johtaa 1980-lukulaisiin vaatimuksiin vakaudesta ja islamofobisiin pelkoihin siitä, että ääriliikkeet pitää saada kuriin.
Vanha valta vastaan turhautuneet nuoret. Tämän linssin läpi taas näkyy 1960-lukulainen romanttinen kuva vallankumouksista, mutta näkökulman ulkopuolelle jäävät rakenteellinen dynamiikka kapinoinnin takana sekä lukuisten 70-vuotiaiden Nasserin aikaisten avainpelaajien roolit.
Amar itse laittaa analyyttisen veitsensä alle Egyptin eri poliisin ja armeijan lohkot, uskontoon liittymättömät liikkeet ja Egyptin roolin kansainvälisillä ja humanitäärisillä kentillä. Loppujen lopuksi alkaa näyttää siltä, että Egyptissä onkin käynnissä enemmän YK:n kuin muslimiveljeskunnan johtama vallankumous. Ja toisaalta uuden ajan vallanvaihdos, joka on samaan aikaan sekä paikallinen että kansainvälinen.