Kiinalaiset ja intialaiset muodostavat yli kolmanneksen koko maailman väestöstä. Maiden koko ja kasvu näkyvät myös kasvihuonekaasupäästöinä: Vuoden 1992 tasoon verrattuna Kiinan päästöt ovat nelin- ja Intian päästöt kaksinkertaistuneet. Nykyisin maat kuuluvat suurimpien kasvihuonekaasujen tuottajien joukkoon.
Kiinan ja Intian 2,7 miljardin ihmisen rinnalla 5,5 miljoonan asukkaan Suomi vaikuttaa hyttyssarjalaiselta. Julkisessa keskustelussa kysytäänkin usein, onko tarkoituksenmukaista säädellä suomalaista tuotantoa tiukemmilla vaatimuksilla päästövähennyksistä tai edistää kasvissyöntiä yksilötasolla. Onko Suomi liian pieni vaikuttaakseen ilmastomuutoksen torjumiseen?
Huoli tulevaisuutta koskien on perusteltu. Maiden bruttokansantuotteet kasvavat nopeasti eikä yksikään sivilisaatio historiassa ei ole noussut kehittyneiden markkinoiden joukkoon kasvattamatta päästöjään. Siinä missä Suomessa kulutetusta sähköstä noin puolet tuotetaan uusiutuvilla, Kiinassa osuus on 25 ja Intiassa 15 prosenttia.
Kirjoitukseni vastaa yllä esitettyihin kysymyksiin ja esittää, että Kiinaa ja Intiaa koskevista faktoista päädytään helposti vetämään vääriä johtopäätöksiä. Jos suljemme lähtökohtaisesti ulos muoviselta kuulostavat argumentit siitä, kuinka ilmastonmuutos avaa taloudellisia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille (1), kyse on lopulta ihmisoikeuksista ja oikeudenmukaisuudesta valtavan planetaarisen haasteen edessä.
Näkökulmiani voi perustella kolmella argumentilla.
1. Viiden ja puolen miljoonan ihmisen joukot (2)
Voimme ratkaista ilmastomuutoksen seuraavalla tavalla: Jakakaamme ensiksi koko maailman väestö kuvitteellisiin viiden ja puolen miljoonan ihmisen ryhmiin. Koska kyseessä on ajatusleikki, jako voi tapahtua millä perusteella vain – kyse voi olla vaikkapa etnisyydestä, sinisistä silmistä tai tietystä asuinkaupungista.
Kun jako on saatu tehtyä, jokainen maapallon viiden ja puolen miljoonan ihmisen joukko julistaa olevansa liian pieni vaikuttamaan millään tavalla ilmastomuutokseen. Kun mikään joukko ei näin ollen tuota merkittävää vaikutusta ilmastolle, ongelma poistuu.
Kyseessä on liioittelua soveltava eli hyperbolinen metodi, joka ottaa esitetyn väitteen äärimmäisenä totena ja laajentaa se koko yhteiskuntaan. Se paljastaa, miksi suomalaisten näkeminen voimattomina ilmastonmuutoksen torjumisessa on ongelmallista: maakohtainen jaottelu globaalin ongelman edessä on lähtökohtaisesti mielivaltainen ja vaikeuttaa yhteisten tavoitteiden saavuttamista.
2. KHK-päästöjen todelliset vapaamatkustajat
Tunne Kiinan ja Intian vapaamatkustajuudesta on voimakas, kun katseen rajaa yksittäiseen tekijään, kuten uusiutuvan energian määrään väestön sähkönkulutuksessa. Kuitenkin keskimääräisen suomalaisen elinaikanaan tuottamat kasvihuonekaasupäästöt ylittävät moninkertaisesti keskimääräisen kiinalaisen tai intialaisen lukemat.
Tilanne on entistä selkeämpi, jos syvennämme ajatusta keskimääräisestä. Kiinassa ja Intiassa tulonjako ja varallisuus ovat huomattavasti Suomea kärjistyneempiä. Kyseisten maiden superrikkaat ovat merkittävässä roolissa kasvihuonekaasujen nopean kasvun taustalla, kun puolestaan köyhä maaseutuväestö ei päästöjen kasvuun juuri vaikuta.
Lisäksi Kiina ja Intia molemmat tuottavat kulutustarvikkeita eli vievät hiiltä muualle maailmaan – myös suomalaisille kuluttajille.
3. Yksilö ja oikeus kehitykseen
Kun puhutaan kiinalaisten ja intialaisten kollektiivisesta vastuusta hillitä päästöjensä kasvua, viime kädessä kyseessä on osia ja kokonaisuuksia koskeva virheargumentti. Maiden yksittäiset kansalaiset kun tulevat määriteltyä joukkona. Tällöin kysymys on oikeudenmukaisuudesta ja sen subjektin määrittelystä, jolle oikeudet kuuluvat: yksilövapauksia ei voi rajata vain sen perusteella, että yksilö on jonkin joukon osa.
Virhe syntyy helposti ajatellessamme vaikkapa maailmaa, jossa jokaisella kiinalaisella ja intialaisella perheellä olisi auto tai kaksi, kuten Suomessa on tapana. Planetaariset rajat paukkuvat jo nyt, ja sen vuoksi pidämme vaarallisena kehityskulkuna, että kiinalaisilla ja intialaisilla olisi suomalaisia vastaavat oikeudet omistaa ja kuluttaa.
Onko tosiaan niin, että löytyy jonkinlainen ihmisoikeuksia kunnioittava peruste, joka antaa suomalaiselle luvan kuluttaa enemmän sillä perusteella, että Suomi on pieni kansa?
Ei tietenkään (3); meidän vain on helpompaa ajatella kiinalaisten tai intialaisten luopuvan autoistaan kuin nähdä itsemme tekevän samaa.
Mikään esitellyistä perusteluista ei kannusta tulkitsemaan, etteikö niin Suomen kuin Intian ja Kiinankin pitäisi tehdä parhaansa ilmastomuutoksen torjumiseksi. Kiinan ja Intian valtiohallinnon, yritysten, kaupunkien ja myös kansalaisten päätökset tulevat olemaan erittäin merkittävässä roolissa planeettamme tulevaisuudelle.
Väitteillä, joiden mukaan suomalaisten toimilla ei olisi merkitystä ilmastonmuutoksen torjumisessa, ei kuitenkaan edesauteta vaan pikemmin vahingoitetaan tavoitetta saada maat sitoutumaan voimakkaammin yhteiseen tavoitteeseen.
Tehdään viimeinen ajatusleikki. Jos haluamme saada Kiinan ja Intian mukaan torjumaan ilmastonmuutosta, kumpi on vaikuttavampaa: osoittaa Ruotsin ja Tanskan tapaan, että päästövähennyksiä voidaan saavuttaa viemättä pohjaa taloudelliselta kehitykseltä (4) vai luopua kunnianhimoisista kansallisista tavoitteista ilmastonmuutoksen torjumiseksi sen vuoksi, että kaikki valtiot eivät etene samaa tahtia?
[1] Lauseen voi kirjoittaa hakukoneeseen ja tulokset puhuvat puolestaan. Monille suomalaistoimijoille ilmastonmuutos tarkoittaa taloudellista kasvua ja innovaatioiden kaupallistamista.
[2] Kappaleen alkuperäinen idea ei ole omani vaan löysin sen hyvällä huumorilla valmistellusta yleisönosastokirjoituksesta paikallislehdessä pyöräillessäni Saimaalla vuonna 2017. Liitän mieluusti tähän alkuperäislähteen kiittäen ja kumartaen ajatuksen oivaltavuudesta, jos kirjoitus löytyy.
[3] http://www.un.org/en/events/righttodevelopment/declaration.shtml On tietysti syytä pohtia erikseen, missä määrin ihmisten oikeutta vaikkapa kuluttaa rajallisia resursseja hillittäisiin sillä perusteella, että ensimmäisen ylikulutus syö mahdollisuuksia toisen ihmisoikeuksien toteutumiselta, mutta tässäkään tapauksessa kyse ei ole siitä, että voimme rajata yksilönvapauksia eri maiden välillä eri tavalla, koska ihmisoikeudet ovat jakamattomia.
[4] Stocknes & Rockström, 2018. Redefining green growth within planetary boundaries. Energy Research & Social Science 44, pp. 41–49.