Viime viikolla pyörähtivät käyntiin neuvottelut Suomen uudesta hallituksesta. Seitsemän kahdeksasta puolueesta on valmis korottamaan Suomen kehitysyhteistyörahoitusta siten, että Suomi saavuttaisi kansainvälisen sitoumuksen 0,7 prosenttia bruttokansantulosta noin kahden hallituskauden aikana.
Puolueiden vastauksissa hallitustunnustelijan kehitysyhteistyötä ja kehitysrahoitusta koskeviin kysymyksiin toistuivat naisten ja tyttöjen aseman parantaminen, ilmastonmuutokseen varautuminen sekä rauhan edistäminen. Kansalaisjärjestöt saavat aikaan merkittäviä kehitystuloksia myös näissä kysymyksissä, ja toivottavaa on, että tuleva hallitus nostaakin kansalaisjärjestölähtöisen kehitysyhteistyön rahoitusta.
Maailmanpankki arvioi, että vuonna 2030 maailman köyhimmistä ihmisistä vähintään puolet elää mitä todennäköisimmin hauraissa valtioissa tai konfliktiolosuhteissa. Kehitysyhteistyön perinteinen tavoite, köyhyyden vähentäminen, nivoutuu siis yhä tiukemmin yhteen rauhantyön ja kriisinhallinnan kanssa.
Kehitysyhteistyö on aina ollut osa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, mutta konfliktien monimutkaistuessa ja uusien turvallisuutta heikentävien ilmiöiden yleistyessä kehitysyhteistyötä tehdään entistä useammin tilanteessa, jota määrittää tuore rauhansopimus tai jäätynyt konflikti.
***
Ennen kuin aloitin työt Fingossa, työskentelin pitkittyneen sotatilan keskellä Afganistanissa. Siellä paikalliset kansalaisjärjestöt sekä humanitaariset järjestöt olivat ainoita toimijoita, joilla oli pääsy myös hallituksen vastaisten ryhmittymien aseellisesti kontrolloimille alueille. Näiden järjestöjen työmyyrät ovat tärkeitä auttajia paikallisten kylien ja kaupunkien väestölle. Samalla kansalaisjärjestöt välittävät tietoa paikallisista olosuhteista ja väestön tarpeista kansainvälisille järjestöille, toimittajille ja eri hallitusten edustajille alueilta, joille näillä ei ole pääsyä.
Rauhanneuvotteluissa nämä kansalaisaktivistit, etenkin naiset ja nuoret, kuitenkin unohtuvat tai saavat korkeintaan tarkkailijapenkin varsinaisen neuvottelupöydän takaa – siitäkin huolimatta, että konfliktimaiden väestöstä usein suurin osa on nuoria. Suomen valmistellessa ensimmäisenä maailmassa kansallista Nuoret, rauha ja turvallisuus -toimintaohjelmaa suomalaisilla nuoriso- ja rauhanjärjestöillä on tilaisuus toimia tiennäyttäjinä ja muuttaa kansainvälisiä rauhanneuvottelukäytäntöjä.
***
Tämän päivän konflikteissa taistelevat valtioiden sijaan ideologiat, identiteetit, kieliryhmät ja uskomukset. Toisaalta yhä useammin kiistellään vähenevistä luonnonvaroista, kuten puhtaasta vedestä Turkin ja Irakin välillä, tai viljelykelpoisesta maasta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Ilmastonmuutos kiihdyttää tätä kehitystä.
Entistä harvempi konflikti ratkaistaan valtioiden välisissä neuvotteluissa Genevessä, Helsingissä tai muulla neutraalilla maaperällä. Konflikteista on tullut hyvin paikallisia, ja yksittäisillä kansalaisilla on aiempaa suurempi merkitys rauhantyössä. Kun työskentelin kehityshankkeissa etnisesti jakautuneessa Kosovossa, henkilökohtaisesti synnyttämälläni luottamuksella paikallisten voimahahmojen keskuudessa oli edustamani organisaation mandaattia suurempi merkitys siltojen rakentamisessa.
Konfliktien monimutkaistuessa etenkin rikkaat valtiot käyttävät sotilasvarusteluun yhä enemmän rahaa. Tukholmalaisen tutkimuslaitos SIPRIn mukaan asevarustelun kulut ovat kasvaneet erityisesti Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Turkissa. Sen sijaan Afrikan mantereella armeijan kulut ovat pienentyneet, ja asevarusteluun kulutetaan Afrikassa vähiten muihin maantieteellisiin alueisiin verrattuna. Vauraus ja vakaus eivät siis ruokikaan rauhaa, kuten vielä viime vuosituhannen lopulla uskottiin.
Fingo arvioi jo tammikuussa, että turvallisuus on noussut kehityspolitiikan uudeksi prioriteetiksi. Viime vuoden lopulla julkaisemassaan Pathways for Peace -raportissa Maailmanpankki ja YK esittävät yhdessä, että konfliktien ehkäiseminen tulee nostaa kehityspolitiikan keskiöön.
Keskustelussa Suomen kehityspolitiikan tulevaisuuden linjauksista on tärkeää välttää vastakkainasettelua köyhyyden vähentämisen, ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja konfliktienhallinnan välillä, sillä samat, kaikkein kurjimmassa asemassa elävät ihmiset kärsivät eniten sekä äärimmäisestä köyhyydestä että turvattomuudesta.