Itse aloitin Kehyksessä kesäkoulun koordinaattorina syyskuussa 2010. Hain innoissani paikkaa, koska siinä yhdistyi kaikki silloin kiinnostava: EU-tason työ, kansalaisjärjestöt, kansainvälisyyskasvatus ja ison projektin koordinointi. Tehtävänäni oli suunnitella ja toteuttaa tapahtuma mahtavien työtovereiden ja lukuisten vapaaehtoisten tuella.
Vastaavia kesäkouluja oli toteutettu eri Euroopan maissa, hiukan vuosittain vaihtelevilla teemoilla. Suomen kesäkoulussa tartuttiin haastavaan ja edelleen ajankohtaiseen aihepiiriin, laatuun ja vaikuttavuuteen. Vaikka itse en ehtinyt työn tohinassa osallistumaan varsinaisen kesäkoulun työpajoihin, olin perehtynyt laadun ja vaikuttavuuden teemaan ohjelmaa miettiessämme.
Jo suunnitteluvaiheessa oli selvää, että osallistujien odotukset olisivat aiheen osalta korkealla, mutta helppoja vinkkivitosia ja selkeitä mittareita vaikuttavuuden arviointiin ei heille olisi tarjolla. Sen sijaan työpajoissa ja harjoituksissa pohdittiin omia arvoja ja edellytyksiä pitkäkestoisen ja johdonmukaisen laadukkaan työn tekemiseen. Rahoittajien asettamat toiveet projektien vaikuttavuuden arvioinnista tuntuivat olevan ristiriidassa todellisuuden kanssa: ehkä ulkoisten mittarien sijaan laatua ja vaikuttavuutta edistivätkin organisaatioiden sisäinen halu oppia ja kyky asettaa tekemälleen kasvatustyölle oikeanlaiset tavoitteet. Aina näitä tavoitteita ei suinkaan ole edes mahdollista mitata.
Kesäkouluun sai osallistua vain kaksi edustajaa Suomesta, mutta halusimme viikon aikana mahdollistaa laajemman joukon tutustumisen teemaan. Kehys järjesti Helsingissä avoimen seminaarin “Social Change – Impact and Evaluation in Development Education and Awareness-Raising”, johon osallistui lähes 200 henkeä – ei vain kansalaisjärjestöistä, vaan myös ministeriöistä, yliopistoista, ja yrityksistä. Iltapäivän työpajojen pitäjiksi olimme kutsuneet ammattilaisia muun muassa yritysmaailmasta, mediasta ja markkinoinnin sekä käyttäytymistieteiden aloilta, jottei vaikuttavuuskeskustelu jämähtäisi vain kansalaisjärjestökentän sisäiseksi pulinaksi.
Vielä kuusi vuotta sitten Suomessa käytettiin termiä kansainvälisyyskasvatus tai globaalikasvatus, kun haluttiin viitata toimintaan, jonka tavoitteena oli “avata ihmisten silmät ja mieli maailman todellisuudelle ja herättää heidät toimimaan kaikille kuuluvien ihmisoikeuksien sekä oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman maailman puolesta”, kuten Euroopan tasolla määriteltiin ns. Maastrichtin julistuksessa vuonna 2002. Uudet YK:ssa sovitut kestävän kehityksen tavoitteet puhuvat UNESCOn käyttämän termin mukaisesti globaalista kansalaiskasvatuksesta (Global Citizenship Education). YK:n määritelmän mukaan globaali kansalaiskasvatus edistää ihmisten kykyä ratkaista globaaleja haasteita. Tavoitteena on rauhallisempi, suvaitsevampi, inklusiivisempi ja turvallisempi maailma.
Käytettävät käsitteet vaihtuvat, mutta tarve itse asiaan ei vähene. Vuoden 2011 keväällä kohistiin eduskuntavaalien suuresta jytkystä. Se tuntuu kovin kaukaiselta viimeisimpiin poliittisiin mullistuksiin verrattuna. Verkossa lisääntynyt vihapuhe, väkivaltaan yltyneet teot, natsien marssit kaduilla ja poliitikkojen tietämättömyys ihmisoikeuksista todellakin kertovat siitä, että globaalille kansalaiskasvatukselle on tilausta. Suomalaiset nuoret ovat tutkitusti osaavia ja tiedostavia yhteiskunnallisissa asioissa, mutta osallistumisaktiivisuus -ja halukkuus on vähäistä. Omiin kykyihin yhteiskunnallisina toimijoina ei luoteta. Nuorten yhteiskunnallinen osallistuminen on ollut keskeinen teema myös Kehyksen työssä.
Kun pohdin kesäkoulun vaikutuksia omassa elämässäni, joudun toteamaan, että laadun ja vaikuttavuuden kysymykset ovat jääneet kiehtomaan mieltä. Vapaaehtoisena olen suunnitellut esimerkiksi partion globaalikasvatushankkeiden arviointia Suomessa ja arvioinut kansalaisjärjestön evaluaatiossa nuorille suunnatun yhteiskunnallisen koulutusohjelman vaikutuksia Bhutanissa. Palkkatyössäni taas olen mielelläni lähtenyt mukaan laatua, yhdenvertaisuutta ja vaikutusten arviointia käsitteleviin työryhmiin ja projekteihin.
Nyt, kuusi vuotta myöhemmin, olisikin mielenkiintoista kysyä kesäkoulun osallistujilta millaisia vaikutuksia kesäkoululla oli heidän uraansa ja käsityksiin laadukkaasta, vaikuttavasta työstä. Itselleni jäi mieleen heti kesäkoulun jälkeen saadusta palautteesta se, miten yksi osallistujista lähetti postissa vaaditun paperidokumentaation lisäksi myös käsinkirjoitetun, pitkän kiitoskirjeen. Hän ylisti vuolaasti kesäkoulua, siellä oppimaansa ja tapaamiaan ihmisiä. Tämä kertoo ehkä jotain siitä, miten merkittävä kokemus saattoi osallistujalle olla.
Vuoden 2011 kesäkoulun jälkeen Kehyksen asema globaalin kansalaiskasvatuksen toimijana ja puolestapuhujana on entisestään vankistunut Suomessa ja maailmalla. Jo tuolloin eri foorumeilla nousi esiin tarve linkittää toisaalta eri kasvatukset (kuten ihmisoikeus-, rauhan-, ympäristö-, yhdenvertaisuus- ja kehityskasvatus), ja toisaalta eri puolilla maailmaa tehty kasvatustyö yhteen. Kehys oli jo useamman vuoden koordinoinut koulutus ja kasvatus -työryhmää. Työryhmä tuo edelleen säännöllisesti yhteen kehitysyhteistyön ja kasvatuksen, ja myös eri ministeriöiden ja järjestöjen toimijoita. Kesäkoulun jälkeen Kehys veti Euroopan komission rahoittamaa DEEEP4-jatkohanketta (2013-2015), joka vahvisti globaalia kansalaisyhteiskuntaa ja eri toimijoiden välistä koordinointia Euroopassa.
Kehys oli osaltaan mukana vaikuttamistyössä, jonka huikeana saavutuksena oli globaalin kansalaiskasvatuksen sisällyttäminen YK:n uusiin kestävän kehityksen tavoitteisiin. Tämän hyvän koulutuksen alatavoitteen 4.7. toteutumista varmistamaan perustettiin globaali Bridge 47 –verkosto, joka kokoaa yhteen eri koulutus- ja kasvatusalojen toimijoita ja päätöksentekijöitä ympäri maailmaa. Verkostoa tukee tuore Bridge 47 –projekti, johon saatiin rahoitus Euroopan komissiolta vuonna 2017. Kehys johtaa projektia ja 16 toimijan kansainvälistä konsortiota.
Tulen seuraamaan suurella mielenkiinnolla Kehyksen johtamaa Bridge 47 -projektia sekä hyvän koulutuksen YK-tavoitteeseen liittyvää muuta toimintaa. Lopultakin globaali kansalaiskasvatus on siellä missä sen pitääkin olla: YK:n agendalla tärkeänä osana koulutusta ympäri maailmaa. Keskustelu kasvatuksen sisällöstä, tavoitteista ja keinoista – sekä laadusta ja vaikuttavuudesta – varmasti jatkuu.