Suomi oli mukana jo keväällä 1994 EU NGDO Liaison Committeen vuosikokouksessa Brysselissä. Paikalla kutsuttuina tarkkailijoina olivat Kepa (silloinen toiminnanjohtaja Folke Sundman) sekä Kirkon ulkomaanapu (silloinen johtaja Tapio Saraneva).
Suomen EU-yhteystoimikunta perustettiin sitten Kepan siipien suojiin keväällä 1995, joten itse toiminnan aloittamisesta tulee jo kuluneeksi 22 vuotta.
Sekin on hyvä muistaa, että useampi suomalainen järjestö oli mukana eurooppalaisessa yhteistyössä jo paljon aikaisemmin. Edellä mainittu Kirkon ulkomaanapu silloisen luterilaistaustaisia avustusjärjestöjä edustaneen APRODEV-verkostonsa kautta. Ja vastaavasti Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö työväenliikkeestä lähteneiden solidaarisuusjärjestöjen SOLIDAR-verkoston kautta.
Kepakin lähti mukaan eurooppalaiseen yhteistyöhön jo pian oman perustamisensa jälkeen. Ensiksi kehitysjoukkotoimintaa koordinoivaan European Forum on Development Service -verkostoon, ja 1990-luvun alussa brittien Oxfamin ja Hollannin NOVIBin (nykyään Hollannin Oxfam) muodostamaan ”samanmielisten” kehitysyhteistyöjärjestöjen EUROSTEP-verkostoon.
Ja kun oikein ruvetaan muistelemaan täytyy sitten viitata siihenkin, että Kepan ja EU-yhteystoimikunnan mukaanlähtöä edelsi varsin perusteellinen järjestöjen välinen keskustelu ja valmistelutyö. Osa suomalaisesta järjestökentästä edusti ymmärrettävästi Suomeen EU-jäsenyyden valmisteluprosessissa joko kielteistä tai kriittistä näkemystä Suomen jäsenyyteen. Niinpä Kepa julkaisi vuonna 1994 Ari Kettusen toimittaman kirjan Euroopan unioni – kehitysmaat – kansalaisjärjestöt, joka sisälsi perustietoa EU:n kehitysmaasuhteista ja kehityspolitiikasta sekä kansalaisjärjestöjen roolista EU:n kehitysyhteistyössä. Selvää oli, ettei Kepalla itsellään ollut eikä voinut olla mitään kantaa Suomen EU-jäsenyyteen. Tässä julkaisussa ruodittiin kuitenkin melko avoimesti, mitä mahdollisuuksia ja toisaalta uhkakuvia Suomen EU-jäsenyys voisi tuoda Suomen kehitysyhteistyölle. Taustalla oli tietysti se, että Suomen kehitysyhteistyövaroja oli dramaattisella tavalla puolitettu kolme vuotta aikaisemmin.
No niin. Mukaan kuitenkin mentiin, ja suomalaiset kansalaisjärjestöt osallistuivat hyvin aktiivisesti EU:n järjestörakenteisiin heti EU-jäsenyyden alkuhetkistä lähtien.
Se, että EU-yhteystoimikunnasta vuosituhannen vaihteen jälkeen vuonna 2002 muotoutui rekisteröity yhdistys oli tunnetusti ensisijaisesti erilaisten hallinnollisten kuvioiden seurausta. EU:n NGDO Liaison Committee (nykyinen CONCORD), jossa Suomea edusti Suomen kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhteystoimikunta (jonka juridisena henkilönä toimi Kepa), joutui vuosituhannen alussa EU-komission hyvin perinpohjaisen arvioinnin kohteeksi. Se johti moniin uudistuksiin tässä yhteistyörakenteessa, mukaan lukien Liaison Committeessa itsessään, josta sitten erinäisten vaiheiden jälkeen tuli CONCORD. Toimikunnan kansallisten jäsentoimikuntien osalta komissio yksiselitteisesti edellytti, että kansallisten toimikuntien on oltava itsenäisiä yksiköitä, ei vain osa kansallisia kattojärjestöjä. Tämä tilanne koski muistini mukaan noin puolta tusinaa jäsentoimikuntaa, Suomi niiden joukossa.
Tästä siis löytyy välitön peruste sille, että EU-yhteystoimikunnasta tehtiin rekisteröity yhdistys ja Kehys syntyi.
Jälkikäteen voi spekuloida sillä, olisiko tähän joka tapauksessa jossain vaiheessa päädytty? Ehkä, ehkä ei. Toiminnallisen perustelun eriyttämiselle muodosti kyllä aikanaan Kepan kaksoisrooli: Kepa oli sekä suoraan mukana EUROSTEPissä että EU-yhteystoimikunnan hallinnollisena perustana. Toisaalta tämä kuvio on jo historiaa, kun EUROSTEP ei enää alkuperäisessä muodossaan ole olemassa.
”Esihistorian” lisäksi viidentoista vuoden aikana tehty työ ja ajankohtaiset haasteet ovat kuitenkin vielä oleellisempia perusteita arvioida Kehyksen roolia ja merkitystä. Kehys on vakiinnuttanut asemansa suomalaisten kansalaisjärjestöjen edustajana ja vaikuttajana EU:n rakenteissa, niin virallisissa kuin kansalaisyhteiskunnan omissa. Kehityspoliittinen agenda on melkoisesti terävöitynyt ja jäntevöitynyt näiden vuosien aikana. Työ kestävää kehitystä tukevan politiikkajohdonmukaisuuden osalta lienee tässä suhteessa keskeisin.
Edessä olevista haasteista vaikuttaminen Suomen seuraavan EU-puheenjohtajuuskauden kehityspoliittiseen linjaan on todella vaativa tehtävä. ”Normaalien” puheenjohtajuuskauden hoitoon liittyvien haasteiden lisäksi EU:n sisäinen myllerrys sekä kansainväliseen kehitysagendaan kohdistuvat paineet tarjoavat tässä tavallista kovemman palan purtavaksi lähivuosille.
Tätä kirjoittaessa tämä historian pyörä saattaa ymmärtääkseni eräässä mielessä sulkeutua. Järjestökentässä on jo jonkun aikaa keskusteltu Kepan ja Kehyksen yhteistyöstä / yhdistämisestä / uuden katto-organisaation muodostamisesta. Sekä Kepan että Kehyksen yhden jäsenjärjestön eli Solidaarisuuden hallituksen puheenjohtajana olen mielenkiinnolla seurannut tätä prosessia, mutta en halua ruveta mestaroimaan siinä, mitä nyt olisi viisasta tehdä tai jättää tekemättä. Historian valossa on toki selvää, että järjestöillä on yhteiset juuret ja periaatteessa pitäisi olla mahdollista muodostaa taas yhteinen, eri järjestöjen erilaisia tarpeita palveleva kokonaisuus. Tämän kokonaisuuden muovaamisessa Kehyksen 15 vuoden aikana kartuttamat verkostot ja osaaminen tarjoavat merkittävän pääoman.