,
Kepa järjesti viime viikolla keskustelutilaisuuden, jossa vaihdettiin Joᾶo Pereiran (MASC Foundation) ja Jorge Matinen (CIP) haastattelun vauhdittamana vilkkaasti näkemyksiä Mosambikin nykytilanteesta ja tulevaisuudesta.
Panelistit, Jyväskylän yliopiston Pekka Virtanen ja Itä-Suomen yliopiston Irmeli Mustalahti, hahmottivat syy-seurassuhteita ja pohtivat ääneen ongelmien ratkaisemista. Ohessa kooste keskustelun annista.
Miten tässä näin kävi?
Vaaleissa 1994 rekisteröityneistä äänestäjistä 90 prosenttia osallistui, mutta vaalitapa suosi isoja puolueita. Sittemmin äänestysvilkkaus on laskenut, koska ihmiset ajattelevat, ettei äänestäminen kannata.
Parlamentti ohitetaan jatkuvasti valtapuolue Frelimon ja pääoppositiopuolue Renamon suorilla neuvotteluilla. Oppositio kokee, ettei sillä ole mahdollisuutta osallistua vaaleihin tai päätöksentekoon, joten Renamon johtaja Afonso Dhalakama palaa kahdenvälisiin neuvotteluihin aina tarpeen tullen.
Mosambikissa valta on keskittynyt presidentille. Presidentti nimittää paikallishallinnon viranhaltijat. Paikkoja ei tule Renamolle, vaikka sen kannatus maakunnissa on korkea. Tämä keskustelu on jatkunut 20 vuotta. Nyt on käynnissä matalan intensiteetin sota. Poliittiset murhat ja muu väkivalta on lisääntynyt viimeisten kahden kolmen vuoden aikana.
Talous kasvaa, mutta kasvu jakaantuu epätasaisesti. Kasvu perustuu luonnonvaroihin, mutta esimerkiksi alumiinin tuotanto ei ole lisännyt työpaikkoja. Rahat menevät eliitille ja Mosambikissa taloudellinen ja poliittinen eliitti ovat sama asia.
Mosambikilaisten ostovoima on kasvanut 20 vuodessa parikymmentä prosenttia, mutta eriarvoisuus on kasvanut erityisesti kaupungeissa. Köyhien määrä on kasvanut 11 miljoonasta 12 miljoonaan, mikä johtuu myös väestönkasvusta.
Oikeusvaltiokehitys ollut huonoa, sillä oikeuslaitos ei ole itsenäinen. Esimerkiksi seitsemän poliittista murhaa on tällä hetkellä selvittämättä. Pelon ilmapiiri on levinnyt, esimerkiksi tutkijoita on ammuttu jalkoihin, jotta he olisivat hiljaa.
Totuuskomissiota ei perustettu sodan jälkeen, joten sisällissodan aikaiset rikokset ovat selvittämättä.
Hallituksen ja valtapuolue Frelimon sisällä on erilaisia näkökantoja, mitkä eivät ole kuitenkaan läpinäkyviä. Frelimo käyttää itsenäisyystaistelua poliittisena työkaluna, silloin kun siitä on hyötyä. Muuten ideologiat eivät näy politiikassa, päällimmäisenä on ahneus.
Mitä pitäisi tehdä?
Tarvittaisiin luotettavaa tietoa jakava media tai medioita. Sananvapaus on kaventunut viimeisen kolmen vuoden aikana, ja ilman tietoa on vaikea vaikuttaa ja käydä eteenpäin vievää keskustelua vaihtoehdoista.
Hallinnon hajauttaminen ja paikallishallinnon vahvistaminen olisi tärkeää. Kuntatason kehitys ei ole Frelimon tai Renamon intresseissä. Tulossa on kuitenkin uusia puolueita joilla ei ole sisällissodan taakkaa.
Kehitysyhteistyön rahoittajien tulisi sitoutua paikallistason pitkäkestoiseen kehitykseen ilman pohjoisessa kirjoitettuja suunnitelmia ja lyhyen tähtäimen tavoitteita.
Avun ohjaaminen yksinomaan kansalaisjärjestöjen tai yksityissektorin kautta ei ratkaise rakenteellisia ongelmia. Yksityisen sektorin tuki ohjautuu todennäköisesti taloudellis-poliittiselle eliitille, sillä yhteisyrityksissä pitää olla paikallinen omistaja. Pitää tarkasti miettiä ketä ja mitä tuetaan, ja tähän tarvitaan hyvää paikallistuntemusta.
Tarvitaan kansainvälistä seurantaa. Lisäksi on pidettävä yllä mielenkiintoa Mosambikia kohtaan. Kansalaisyhteiskunnan rooli on seurata ja raportoida siitä, mitä tapahtuu esimerkiksi luonnonvarasektorilla.