Miten rikkaat saadaan jakamaan omastaan?

Näin kerrotaan New York Timesin mielenkiintoisessa analyysissä, jossa sekoitellaan päivänpolitiikkaa ja evoluutiobiologiaa.
Saksalaistutkijat olivat kokeilleet, miten lapset jakavat marmorikuulia, joita kone syöttää, kun lapset nykivät naruista. Kone antoi toiselle yhden ja toiselle kolme kuulaa. Jos kuulat sai vain kun molemmat yhdessä käyttivät konetta, 75 prosentin todennäköisyydellä lapset jakoivat kuulat tasan automaattisesti tai hyvin helposti, kun toinen sitä pyysi.
Jos kuulat olivat jo paikalla kun lapset tuotiin huoneeseen, löytäjä piti saaliinsa. Jos kone säädettiin niin, että kuulat sai ilman yhteistyötä, oli jakaminen myös hyvin vaikeaa.
***
Evoluutiobiologit ovat todenneet, etteivät simpanssit jaa vastaavissa kokeissa voittoja missään tapauksessa, ja oletus on, että jakamiseen liittyvä käyttäytyminen on syntynyt joskus viimeisen 500 000 vuoden aikana, kun metsästystä ja keräilyä on ruvettu harrastamaan yhdessä.
New York Timesin kirjoittaja Jonathan Haidt tekee rohkeita mutta kiehtovia vertauksia Yhdysvaltain päivänpolitiikkaan. Obamalla ei ole nyt helppoa, koska hänen pitäisi alkaa verottaa superrikkaita ilman koko kansakunnan yhteistalkoita. Se painelee ihan vääriä nappeja aivoissa: toista oli sota-aikoina kun kaikki joutuivat osallistumaan yhdessä.
Ongelma on, että superrikkaat ovat viime vuosikymmeninä päässeet kulisseissa säätämään marmorikuulakonetta ja keränneet aiempaa helpommalla isot kasat kuulia ilman, että muut ovat kunnolla huomanneet. Se ei sinänsä ole ongelma, että toisilla lapsilla on liikaa kuulia. Se on, että ne lapset ovat kokeen järjestäjien kanssa salaliitossa.
Ratkaisu ei kirjoittajan mukaan ole uudelleen jako, vaan se, että avoimesti tiedetään, kuka saa mitä ja millä perusteella.
***
Yhteiskunnallisten asioiden selittäminen evoluutiobiologialla on minusta aina ollut vähän arveluttavaa. Liian yksinkertaista, vaikka totuuden siemeniä siellä on varmasti paljonkin seassa. Kulttuuriantropologin sydän haluaa kuitenkin uskoa myös vaikkapa sivistyksen voimaan.
Jos yllä oleva ajatuskulku biologiasta politiikkaan tuntuu siis jostakusta muustakin vähän liian yksioikoiselta, niin odottakaapa vain, teen siitä itse vielä räikeämmän.
Jos uskotaan, että inhimillinen ajattelu tasan jakamisesta tarvitsee sen, että ihminen tiedostaa, että rikkaudet on saatu yhteistyöllä, niin eikö se selitä aika paljon myös kansainvälisestä maailmasta? Me emme esimerkiksi kunnolla ymmärrä eriarvoisuuden historiallista puolta: miten siihen pitäisi oikeasti suhtautua, että Euroopan rikkaus on saatu aikaan toisten maanosien kustannuksella?
Vielä vähemmän tiedostamme sitä, miten tässä globaalissa sekasotkussa joka päivä tehdään yhteistyötä Boliviassa asuvan Marian ja mosambikilaisen Chinen kanssa. Miten rikkaat yritykset vedättävät kulisseissa rahat veroparatiiseihin ja miten se tukee länsimaiden hallituksia. Ja miksi sitä kehitysapua nyt sitten pitikään antaa? Me tavalliset äänestäjät ja kansalaiset olemme niitä kolmivuotiaita, jotka nyimme naruista, emmekä yhtään ymmärrä, miten se marmorikuulakone toimii. Yhteistyötahot ovat liian kaukana ja kone säädetty toimimaan väärin jo kauan sitten.
Koska nämä kaikki lainalaisuudet ovat niin monimutkaisia ja hämärän peitossa, ei ehkä ole täysin huuhaata vedota evoluutiopsykologiaan ja vaatia, että kansainväliset rahavirrat ja yritysten tuotot tehdään läpinäkyviksi, veroparatiisien salaisuudet paljastetaan ja ihmisille annetaan mahdollisuus katsoa, onko systeemi reilu vai ei. Silloin saattaisi käydä niin, että sisäinen kolmivuotiaskin lähes automaattisesti jakaisi omastaan.