Ensimmäisellä puheenjohtajuuskaudellaan Suomi ilmoitti pyrkivänsä siihen, että Euroopan unioni siirtyisi uudelle vuosituhannelle ”vahvana ja avoimena”. Suomi pyrki myös edistämään myös unionin ”pohjoista ulottuvuutta” eli samantapaista yhteistoimintaohjelmaa kuin EU:lla oli jo Välimeren alueella. Vaikka pohjoisen ulottuvuuden ohjelman tarve kyllä tunnustettiin tärkeäksi, se ei konkretisoitunut. Eteläisempiä EU-maita oli vaikea saada uskomaan, että pohjoisessa oli vakavia ongelmia, joita pitäisi kiireellisesti ratkaista.
Toinen EU-puheenjohtajuutemme vuonna 2006 oli sekä sisällön että toimintaympäristön puolesta hyvin erilainen kuin ensimmäinen. Unionin sisäinen tilanne oli monimutkaisempi ja myös maailma sen ulkopuolella muuttunut. Unioni oli nopeasti kasvanut 12 jäsenellä ja oli entistä vaikeampaa löytää kuuluisaa ”yhteistä etua”. Ulkopolitiikan osalta puheenjohtajakautta leimasi Libanonin sota. EU kuitenkin onnistui – ainoana kansainvälisenä toimijana – kokoamaan toimintaresurssinsa yhteen Libanonin kriisin aikana.
Molemmat aikaisemmat puheenjohtajuuskaudet osoittivat, että EU:n puheenjohtajuus ei ole vain hallituksen ja ministeriöiden pelikenttää. Suomalaisilla kansalaisjärjestöillä oli merkittävä rooli molempien puheenjohtajakausien aikana. Ensimmäisen puheenjohtajuuskauden aikana kansalaisjärjestöt järjestivät oman ison tapahtumansa samaan aikaan unionin vapauden, turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden huippukokouksen kanssa. Järjestöjen laatimat suositukset myös vietiin huippukokoukseen.
Toisella puheenjohtajuuskaudella mm. järjestettiin puolestaan maailman historian ensimmäinen kehityspoliittiseen johdonmukaisuuteen liittyvä konferenssi, joka kokosi yhteen jäsenmaat, EU-instituutiot, OECD:n, Maailmanpankin, tutkijat ja kansalaisjärjestöt etsimään ratkaisuja johdonmukaisuuden edistämiseksi. Konferenssin suositukset vietiin EU:n ensimmäiseen kauppa- ja kehitysministereiden kokoukseen, ja siellä hyväksyttyjen päätelmien mukaisesti nykyäänkin jäsenmaat raportoivat komissiolle johdonmukaisuutensa edistymisestä.
Suomen poikkeuksellinen toimintakulttuuri tehdä yhdessä asioita virkamiesten, päättäjien ja järjestöjen välillä on rikkaus, jota meidän kannattaa edelleenkin hyödyntää viisaasti. Ensi vuonna päätetään EU:n rahoituksen pitkistä linjoista, Brexit tapahtuu (jos tapahtuu), ja keväällä käydään Euroopan parlamentin vaalit, joiden myötä parlamentin ja komission kokoonpano muuttuu. Myös EU:n kehityspolitiikan kannalta keskeistä Cotonoun sopimusta on tarkoitus päivittää ja Euroopan unioni raportoi kestävän kehityksen aikaansaannoksistaan YK:ssa.
Pääministeri Juha Sipilä ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat hahmottelivat tällä viikolla mahdollisia pääteemoja Suomen EU-puheenjohtajakaudelle. Keskustelu teemoista jatkuu edelleen, mutta tärkeää olisi, että EU:n sisäisen kehittämisen rinnalla Suomen puheenjohtajakaudella huomioitaisiin myös EU:n rooli globaalina toimijana ja kestävän kehityksen lippulaivana.
Kehys jatkaa aikaisempien puheenjohtajuuskausiensa perinnettä ja pyrkii vaikuttamaan puheenjohtajuuskaudella käytäviin neuvotteluihin muun muassa kestävän kehityksen, Cotonoun sopimuksen ja rahoituskehysten osalta. Näiden rinnalla haluamme nostaa esiin aktiivisen kansalaisuuden merkitystä ja pohtia vaihtoehtoja talouskasvulle. Jatkamme myös tiivistä yhteistyötä CONCORDin kanssa todennäköisesti koordinoiden kehitysjärjestöjen työtä useamman EU-maan puheenjohtajuuskauden aikana.
Puheenjohtajuuskauden teemoista riippumatta on varmaa, että tulevalla puheenjohtajakaudella riittää tekemistä myös kansalaisjärjestöille. Yhdessä kansalaisyhteiskunta voi saada muutosta aikaan sekä vaikuttaa hyvinkin myönteisesti EU:n agendaan ja suuntaan Suomen puheenjohtajuuskauden aikana. Tule siis suunnittelemaan vuoden 2019 puheenjohtajuuskautta yhdessä!