Safarimatkailun varjopuoli

Tyypillisimmät turistit tekevät joko safariajelun kameran kanssa tai metsästävät villieläimiä. Monet turisteista ovat kaunistelematta ökyrikkaita. Erityisesti varakkaat yhdysvaltalaiset ovat tunnettuja safarimetsästyksestä. Tänä kesänä kaikkialla otsikoihin nousi minnesotalainen hammaslääkäri, joka tappoi jousipyssyllä suojellun Cecil-leijonan zimbabwelaisessa kansallispuistossa. Hinta: 55 000 dollaria.Harva tulee ehkä ajatelleeksi, että näissä puistoissa asuu myös ihmisiä. Tavallisia tansanialaisia, pienviljelijöitä ja paimentolaisia. Monet heistä saattavat elää alle kahdella dollarilla päivässä, eikä heillä ole elämässään mahdollisuuksia muuttaa muualle, saada töitä, saatika lähteä safarilomalle ulkomaille.Kansallispuistoissa vallitseekin tietynlainen globaalin eriarvoisuuden mikrokosmos.***Tansanian maa-alasta jopa 44 prosenttia on tavalla tai toisella suojeltua. Suojeltu pinta-ala, yli 400 000 km², on suurempi kuin Suomi.Suojelualeisiin kuuluvat muun muassa kansallispuistot, kosteikot, luonnonpuistot (eng. Forest Reserve), suojellut vesistöt ja villieläinpuistot (eng. Game Reserve). Viimeksi mainitussa villieläimiä saa metsästää metsästysluvilla. Näiden lisäksi Tansanian hallitus on jakanut alueet lukuisiin erilaisiin hallinnollisiin kategorioihin, joista vain kahdessa ihmisten sallitaan elävän. Näistä pohjoisessa Ngorongoron suojelualueella – jossa arvioidaan asuvan jopa 70 000 maasai-paimentolaista – maanviljely ei ole sallittua. Metsästysalueilla ei ole sallittua viljellä eikä harjoittaa karjataloutta ilman erillistä lupaa.Kuluneen vuoden aikana Kepa on tukenut tansanialaista Angonet-järjestöä tekemään selvityksen, jossa kerrotaan haasteista, joita suojelualueilla tai niiden liepeillä asuvat ihmiset kokevat. Selvitystä varten haastateltiin ihmisiä viidestätoista eri kylästä neljältä Pohjois-Tansanian alueelta. Angonet teki selvityksen siitä näkökulmasta, että puistoissa operoivilla yrityksillä on vastuu edistää ihmisten hyvinvointia ja vaurautta. Julkisen hallinnon pitäisi puolestaan pitää huoli, että näin todella tapahtuu.Vaikka 75 prosenttia selvitykseen osallistuneista oli sitä mieltä, että he hyötyvät jollain tavalla turismista, koki lähes yhtä moni, etteivät he hyödy siitä tarpeeksi.Maanomistus on iso ongelma. Koska ihmiset menettävät viljely- ja laidunmaitaan luonnonsuojelun takia, he menettävät toimeentulonsa. Puistojen liepeillä asuvat kokevat, että puistojen rajat ovat häilyvät ja että puistojen maa-alaa laajennetaan jatkuvasti. Maakonfliktit lisääntyvät sekä viljelijöiden ja paimentolaisten välillä, että paikallisasukkaiden ja julkishallinnon sekä yritysten välillä. Ennen riidat sovittiin kylän vanhimpien kesken. Nyt hallituksen on tarkoitus  toimia sovittelijana. Sen toiminta on kuitenkin hidasta, ja koska riidat sovitaan yleensä investoijien tai “rikkaiden” etujen mukaisesti, paikalliset ovat menettäneet uskonsa hallitukseen.Toinen iso ongelma liittyy tulonjakoon. Alueella toimivien yritysten on määrä allokoida osa turismin tuomista tuloista suoraan yhteisöille. Säännöt vaihtelevat eri alueilla, mutta periaatteessa metsästysturismin tuloista 25 prosenttia tulee jakaa ympäröiviin kyläyhteisöihin. Valokuvasafarien tuloista pitää jakaa jopa 65 prosenttia. Puistoja hallinnoivat instituutiot ovat vastuussa tulojen jaosta.Ongelmana kuitenkin on, ettei tulonjaon laskukaavioista ole selvyyttä, budjetit ja investointisopimukset eivät ole ihmisten saatavilla tai niissä on vaikeaselkoista tai väärää tietoa. Lähes 40 prosenttia selvitykseen osallistuneista epäilee korruptiota rahojen jaossa. Yleisesti ottaen monet eivät koe, että tulot kompensoivat tarpeeksi kaikkea mitä he menettävät eläessään suojelualueilla.Enemmistö ihmisistä myös kokee, ettei heitä juurikaan osallisteta turismiyritysten toimintaan tai suojeluhankkeisiin. Usein kyläpäälliköt saattavat olla mukana, mutta muut jäävät ulkopuolelle.Useita ihmisiä on kohdeltu väkivaltaisesti. Yhdistyneistä Arabiemiraateista peräisin olevan Ortello Business Corporationin edustajat ovat paikallisasukkaiden mukaan hakanneet ja jopa ampuneet ihmisiä, polttaneet heidän kotejaan ja tappaneet heidän karjaansa. Myös julkishallinnon edustajat syyllistyvät väkivaltarikoksiin. Slahhamo ja Kambi ya Simba -kylien naiset ovat joutuneet seksuaalisen väkivallan uhreiksi. Useilla heistä on HIV tai muu sukupuolitauti. Huolta lisää, että jos kyläläisiä kohdellaan huonosti, heidän valituksiaan ei useimmiten kuunnella eikä tekijöitä rangaista.Yleisesti ottaen moni kokee, että heidän inhimillinen arvonsa on villieläimiä vähäisempi.Turhautuminen tilanteeseen on johtanut esimerkiksi salametsästyksen lisääntymiseen. Toiset haluavat suojata maitaan hyökkääviltä eläimiltä ja toiset ryhtyvät salametsästämään elefantteja ja sarvikuonoja saadakseen lisätuloja. Laiton norsunluukauppa on lisääntynyt niin valtavasti, että Tansanian elefanttikanta on romahtanut viimeisen viiden vuoden aikana 60 prosenttia. Vuonna 2009 elefantteja oli 109 000, vuonna 2014 enää 43 330.Kyläläisiä on yritetty saada mukaan salametsästyksen vastaiseen toimintaan. Heille on luvattu palkkioita salametsästäjien paljastamisesta. Haastatteluissa tuli kuitenkin esille, että tietoja antaneet eivät ole saaneet palkkioitaan, eikä tekijöitä ole rangaistu. Monen mielestä syynä on, että aluehallinto on itse sekaantunut salametsästykseen.***Selvitystä varten haastatellut kyläyhteisöt esittivät monia ehdotuksia tilanteensa parantamiseksi. Hallituksen tulisi järjestää kaikille pääsy laadukkaaseen koulutukseen, terveyspalveluihin ja puhtaaseen veteen, sekä rakentaa alueille kunnolliset tiet ja taata sähkön saanti. Kyläyhteisöjen maa-oikeudet tulisi turvata.Ihmiset myös toivovat, että alueilla toimivat yritykset ottaisivat heidät paremmin mukaan toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja päätöksentekoon. He haluavat reilua tulonjakoa kaikkien kesken, tilivelvollisuutta, avoimuutta, ihmisoikeuksien kunnioitusta ja korruptiovapaata toimintaa niin yrityksiltä kuin julkishallinnoltakin.Selvityksen tehnyt Angonet jatkaa työtään kouluttamalla kyläläisiä heidän oikeuksistaan ja opettamalla heille budjettiseurantaa, jonka avulla he voivat vaatia tilivelvollisuutta hallitukselta ja yrityksiltä.