Kansainvälisen kaupan sukupuolittuneet vaikutukset sekä naisten aseman parantaminen kansainvälisessä kaupassa on herättänyt kiitettävästi keskustelua viime aikoina. Joulukuussa Maailman kauppajärjestö WTO:n ministerikokous antoi julkilausuman kaupasta ja naisten taloudellisesta voimaannuttamisesta ja maaliskuussa Euroopan parlamentti hyväksyi päätöslauselman sukupuolten tasa-arvosta EU:n kauppasopimuksissa. Naisten aseman vahvistamista kansainvälisessä kaupassa tarkastellaan myös Kehityspoliittisen toimikunnan tuoreessa arvioraportissa, jonka teemana on Suomi kehitysmaiden naisten ja tyttöjen tasa-arvon vahvistajana.
Naisten aseman parantaminen on tervetullut painotus keskustelussa kaupasta ja kestävästä kehityksestä. Pelkillä julistuksilla kaupan tasa-arvo-ongelmia ei kuitenkaan ratkota. Lisäksi WTO:n ministerikokouksen julkilausuma myös sivuuttaa sen tosiasian, että nykyiset kaupan säännöt ja vapaakauppasopimukset ylläpitävät halpaan naistyövoimaan perustuvia globaaleja tuotantoketjuja, suosivat köyhille naisille tärkeiden julkisten palveluiden yksityistämistä sekä vaarantavat monien pienviljelijöinä toimivien naisten elannon.
Kaupan vaikutuksia naisiin ja tyttöihin ei voi tarkastella erillään muista kaupan kestävyyteen ja oikeudenmukaisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Tätä korostaa myös eurooppalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestö CONCORDin sekä WIDE+-verkoston uunituore julkaisu, joka vaatii tarkastelemaan perusteellisemmin ja monipuolisemmin kauppapolitiikan rakenteiden ja epätasa-arvon kytköksiä. Erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien naisten elinolosuhteiden parantaminen liittyy erottamattomasti ihmisoikeuksien ja työelämän oikeuksien vahvistamiseen, poliittisen liikkumavaran turvaamiseen sekä tasa-arvoa edistävien julkisten palveluiden saatavuuden varmistamiseen. Lisäksi kauppapolitiikan nykyiset tavoitteet, eli kaupan lisääminen ja BKT:n kasvattaminen, tulisi korvata tavoitteella aidosti kestävästä kehityksestä ja sen eri ulottuvuuksien tasapainosta.
Kansainvälinen kauppa on jo vuosikymmenten ajan suosinut ylikansallisia arvoketjuja, jotka hyödyntävät globaalin etelän halpaa ja järjestäytymätöntä työvoimaa – useimmiten naisia. Nykyiset kauppasopimukset puolestaan ylläpitävät ja edistävät halvan työvoiman hyväksikäyttöä ja kannustavat köyhiä maita kilpailemaan investoinneista pitämällä tietoisesti työvoimakustannukset alhaalla. Esimerkiksi maailman tekstiiliteollisuuden työntekijöistä valtaosa on naisia ja heistä suuri osa työskentelee kehnoissa työolosuhteissa ja elämiseen riittämättömällä palkalla.
Usein kauppasopimukset vaikuttavat myös valtioiden mahdollisuuksiin tuottaa naisten aseman ja tasa-arvon kannalta tärkeitä julkisia palveluita. Kun kauppasopimukset kannustavat tullien tai yritysverojen laskemiseen eivätkä puutu yritysten verovälttelyyn, tämä pienentää köyhien valtioiden resursseja järjestää julkisia palveluita kansalaisilleen, jolloin esimerkiksi vanhusten, lasten ja sairaiden hoito jää usein kotitalouksien eli naisten harteille. Tämä puolestaan rajoittaa köyhimpien naisten mahdollisuuksia palkkatyöhön ja taloudelliseen voimaantumiseen. Myös kauppapolitiikan vallitseva trendi suosii julkisten palveluiden yksityistämistä ja palveluiden kaupan vapauttamista, mikä puolestaan rajaa köyhimpiä kansalaisia palveluiden ulkopuolelle. Esimerkiksi kehitysmaissa terveydenhuollon yksityistäminen ja sen mukana tulleet maksut ovat johtaneet siihen, että suuri joukko köyhiä naisia jää vaille tarvitsemaansa terveydenhuoltoa. Naisten tasa-arvoa tukeva kauppapolitiikka edellyttääkin, että tietyt julkiset palvelut, kuten vesilaitokset, terveydenhuolto ja koulutus, tulisi pitää kauppa- ja investointisopimusten ulkopuolella. Lisäksi tulisi puuttua yritysten verovälttelyyn sekä varmistaa, ettei kauppasopimuksiin sisälly esimerkiksi sijoittajansuojan muodossa esteitä naisten asemaa parantaville poliittisille uudistuksille.
CONCORD ja WIDE+ nostavat julkaisussaan myös esiin, että kauppapolitiikan nykyinen tavoite bruttokansantuotteella mitattavasta talouskasvusta on korjattava. Bruttokansantuotteella mitattava talouskasvu ei ota huomioon esimerkiksi naisten tekemään koti- ja hoivatyötä, minkä lisäksi se on sokea taloudelliselle eriarvoisuudelle. Bruttokansantuote on myös sokea saastumiselle ja muille ympäristöhaitoille, joista kärsivät ensimmäisinä heikoimmassa asemassa olevat yhteisöt ja ihmiset. Tärkeä askel kohti tasa-arvoisempaa kauppapolitiikkaa olisikin tarkastella ja suunnitella kauppapoliittisia toimia monipuolisemmilla mittareilla sekä antaa tasa-arvolle, ihmisoikeuksille ja ympäristökestävyydelle kauppapolitiikassa vastaava painoarvo kuin taloudellisille vaikutuksille.