”Toivoisin, että aiheeni tänään olisi yhtä miellyttävä kuin Helsingin sää. Ikävä kyllä niin ei ole”, sanoi Ingrid Srinath, kansalaisten osallistumista ajavan kansainvälisen Civicus-järjestön pääsihteeri, Helsingissä 6. lokakuuta.
Srinath oli Kepan kehityspoliittisen päivän pääpuhuja – masentuneen toiveikas sellainen. Kansalaisyhteiskuntaa on Srinathin mukaan koetellut kriisien vuosikymmen. Se alkoi niin sanotusta terrorisminvastaisesta sodasta, jota käytettiin kansalaisyhteiskunnan tilan kaventamiseen. Uudet lait ympäri maailmaa tekevät valtaapitävien haastamisesta ja jopa tiedon saamisesta yhä vaikeampaa.
”Sitten tulivat ruokakriisi, öljykriisi ja lopulta talouskriisi.”
Yksi hyvin ilmeinen haaste talouskriisistä kansalaisyhteiskunnalle on rahoitus, johon kohdistuvat leikkaukset eivät ole Srinathin mukaan jakautuneet tasaisesti. Hätäapuun ja katastrofeihin on edelleen rahaa – sitä ohjataan sellaisiin kohteisiin, joista saadaan välittömiä, konkreettisia ja mitattavia tuloksia. Pahiten ovat kärsineet järjestöt, jotka työskentelevät ihmisoikeuksien, vuoropuhelun, kansalaisyhteiskunnan osallistumisen ja läpinäkyvyyden parissa.
”Sen lisäksi, että rahoitus on kuihtunut, tarve on kasvanut. Soppakeittiöitä ja kodittomien suojia tarvitaan yhä enemmän, ja yhä useampia aktivisteja vainotaan – tarve kaikille palveluille on kasvussa.”
Maailma menee oikealle
Ilmassa on myös uusia uhkia. Yksi vaietuista talouskriisin seurauksista on maailmassa tapahtunut vallanvaihdos.
Vielä muutama vuosi sitten demokratian mallimaat olivat valmiita puuttumaan ihmisoikeusloukkauksiin maailmalla, mutta nykyään taloudellisille intresseille suopeat maat pääsevät kuin koira veräjästä mistä tahansa.
Civicuksen selvityksen mukaan yksin vuonna 2009 yhteensä 75 maassa säädettiin uusia lakeja tai luotiin uusia politiikkoja, jotka suoraan rajoittavat kansalaisyhteiskunnan tilaa.
”Uudessa Seelannissa, Kanadassa, Ruotsissa, Hollannissa ja Irlannissa – maissa, joita on pidetty maailman edistyksellisimpinä mitä tulee kansalaisvapauksiin, on tapahtunut täydellinen suhteiden murtuminen valtioiden ja kansalaisyhteiskunnan välillä.”
”Monien järjestöjen on ollut pakko sulkea ovensa, koska samoin kuin Suomessa, monissa pohjoisissa maissa kansalaisjärjestöt ovat rakentaneet ihanan symbioottisen suhteen valtion kanssa, ja he olivat tuudittautuneet turvallisuudentunteeseen.”
Valtion tuesta riippuvaiset Pohjoisen järjestöt ovat myös valinneet vaikuttamisen keinoksi suoran lobbauksen – ilman massojen mobilisointia. Ministerin toimiston kanssa on voitu olla suoraan yhteydessä, käydä kahvilla ja jutella politiikasta, ja saada aikaan tuloksia, Srinath kuvasi.
”Nyt se suhde on rikki, rahoitusta ei ole eikä yhteyttä hallitukseen liioin. Ja tilanne näyttää vain pahenevan.”
”Suomi on onnekas”
”Te olette äärimmäisen onnekkaita, kun täällä kansa vielä tukee apua. Te olette vähemmistössä. Suurimmassa osassa maita huomio on siirtynyt kotimaan ongelmiin.”
Srinath arvelee, että ani harva hallitus tulee pitämään lupauksensa vuosituhattavoitteiden suhteen. Nyt jo niiden asioiden, joiden piti tapahtua 2010 mennessä, sanotaan tapahtuvan 2015 mennessä.
”Rahojen, joiden piti olla kokonaan virallista kehitysyhteistyötä, sanotaankin nyt tulevan myös yksityiseltä sektorilta, innovatiivisista lähteistä, ilmastorahoituksesta – kaikenlaisia uusia asioita on lisätty vanhoihin sitoumuksiin.”
Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen kukaan ei mene Cancúniin odottaen kattavaa maailmanlaajuista ilmastosopimusta.
Hävitty vuosikymmen
”Kun ajattelee seuraavaa neljää, viittä vuotta, ei voi kuin masentua, koska me olemme jo hävinneet tämän vuosikymmenen. Monet niistä asioista, joita pidettiin itsestäänselvyyksinä 1980- ja 1990-lukujen voittojen jälkeen, on hävitty uudelleen. Berliinin muuri oli kaatunut, demokratian lupaukset kukkivat ja kansalaisyhteiskunta kukoisti.”
”Vuodesta 2001 eteenpäin tätä on systemaattisesti ajettu alas.”
Apatian hinta on kova. Srinathin mukaan taloudet jossain vaiheessa elpyvät, mutta kansalaisyhteiskunnilla menee kauemmin.
”Kun teillä vielä on vapautenne, näyttäkää solidaarisuutenne muulle maailmalle”, Srinath anoi.
”Me emme tule saamaan ilmastosopimusta tai kauppasopimusta, emmekä tule saavuttamaan vuosituhattavoitteita – jos paikalliset ihmiset Pohjoisessa eivät niitä tue. Se on teidän tehtävänne, koska julkinen mielipide muovaa politiikkaa.”
Maailmanlaajuinen perusongelma
Perusongelma on Srinathin mukaan joka puolella sama, pienimmästä kylästä YK:hon asti: yksityiset intressit valtaavat politiikan.
”Verotuksesta, avusta ja kaikesta muustakin päättää sama pieni eliitti, ja kansalaiset jäävät ulkopuolelle. Siksi maailmassa on niin paljon protesteja. Meidän täytyy löytää tapoja kanavoida nämä tunteet poliittiseksi tahdoksi”, Srinath sanoi.
Kriisin laajuus on myös mahdollisuus: maailmanlaajuinen mobilisointi on mahdollista – kunhan ihmisille osoitetaan, että osallistumisella on väliä, ja että ihmiset voivat vaikuttaa. Brittikirjailija Margaret Drabblen sanoin: ”Kun mikään ei ole varmaa, on kaikki mahdollista.”
”Katsokaa Facebookia, jonka väkiluku on nyt 550 miljoonaa, mikä tekee siitä maailman kolmanneksi suurimman yhteisön Kiinan ja Intian jälkeen. Siellä ihmiset aktivoituvat ja keräävät rahaa, puhuvat politiikkaa. Siinä on potentiaalia.”
”Facebookin oma hallinto on hyvä esimerkki. Kun Facebook tuo uuden politiikan, joka vaikuttaa ihmisten yksityisyyteen tai vapauteen, seuraa välitön maailmanlaajuinen protesti, johon Facebook välittömästi vastaa”, Srinath sanoi.
”Missaammeko me jotain? Onkohan kuitenkin niin, että yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat ihmisiä, mutta jostain syystä me emme saa heihin yhteyttä, puhu heidän kieltään ja käytä oikeita kanavia?”
Mikä kehityspoliittinen päivä?
Kehityspoliittinen päivä on Kepan järjestämä vuotuinen tapahtuma, jossa kansalaisyhteiskunnan edustajat keskustelevat ajankohtaisista kehityspoliittisista asioista. Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalaisen mukaan yksi kansalaisyhteiskunnan rooli on toimia kehityspoliittisena keskustelijana.
”Olemme halunneet tuoda pääpuhujia näihin tapahtumiin Suomen rajojen ulkopuolelta, jotta hahmottaisimme laajan kansainvälisen kontekstin”, Lappalainen sanoi.
”Aika ajoin meitä on häirinnyt se, että ainoa tila, jossa näin laaja joukko järjestöjä saataisiin keskustelemaan kehitysyhteistyöstä tai kehityspolitiikasta on ulkoministeriön tarjoama kansalaisjärjestöfoorumi. Tämä ei ole anti-um -tilaisuus, mutta totesimme, että on tärkeää, että meillä on myös oma tila, jossa voimme määritellä aiheet ja tavat joilla keskustelua käydään.”
Kehityspoliittinen päivä houkutteli Kansallismuseoon Helsinkiin vajaat yhdeksänkymmentä osallistujaa. Tilaisuus järjestettiin nyt toista kertaa.