”Heillä on hätä. Vähiten kehittyneiden maiden kannalta ilmastonmuutokseen sopeutumisessa tärkeintä on, että sitä myös tuetaan, eli sopeutuminen on rahoituskysymys”, sanoi Suomen ilmastoneuvotteluvaltuuskunnan vetäjä ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) torstai-iltana, juuri kun sääntökirjan sopeutumisosio oli jätetty kommenteille.
Tiilikainen valittiin yhdessä Gambian-kollegansa Lamin Dibban kanssa vetämään Katowicen COP24:n sopeutumisneuvotteluja.
”Toinen tärkeä näkökulma on, että köyhimmillä mailla on apua saatavilla sopeutumisohjelmien ja -suunnitelmien tekemiseen.”
Lisää sopeutumisrahaa on luvassa Maailmanpankilta ja EU:lta. Muita rahoittajia ovat muun muassa Kioton pöytäkirjan alainen sopeutumisrahasto (Adaptation Fund) ja Green Climate Fund.
”Tulevaisuus näyttää tällä hetkellä suhteellisen hyvältä: saimme juuri tiistaina kokoon tämän vuoden lupaukset lisärahoituksesta, yhteensä 129 miljoonaa dollaria, joka on meillä uusi ennätys”, sanoo sopeutumisrahaston johtaja Mikko Ollikainen.
”Tämä kokous on saanut päätettyä suurimmasta rahapaketista sopeutumisrahastolle moneen vuoteen. Täällä on selkeästi tehty rahoitussitoumuksia”, kommentoi Suomen pääneuvottelija Outi Honkatukia päätöstä.
Fingon ilmastoasiantuntija Hanna Aho muistuttaa, että teollisuusmaat ovat luvanneet jo Kööpenhaminan ilmastokokouksessa 2009 nostaa kansainvälisen ilmastorahoituksen määrän sataan miljardiin dollariin vuoteen 2020 mennessä.
Nykyisin globaalista ilmastorahoituksesta vain 18 prosenttia on tarkoitettu vähiten kehittyneille LDC-maille ja 20 prosenttia sopeutumiseen.
”Rahoituksen piti olla uutta ja tulla kehitysyhteistyövarojen lisäksi, ja puolet siitä oli tarkoitus ohjata sopeutumiseen. Ilmastoneuvotteluita varjostaa epävarmuus siitä, päästäänkö tähän tavoitteeseen. EU:n lupaus rahoittaa sopeutumisrahastoa 10 miljoonalla on vain pisara meressä, mutta tärkeä kädenojennus maailman haavoittuvimmille ihmisille”, Aho sanoo.
Yksityissektori mukaan
Uusi poliittinen sopeutusta rummuttava taho on lokakuussa perustettu YK:n alainen globaali sopeutumiskomissio. Sen puheenjohtajina toimivat YK:n entinen pääsihteeri Ban Ki-moon, Bill ja Melinda Gates sekä Maailmanpankin pääjohtaja Kristalina Georgieva.
Komission ydinviestinä on nähdä ilmastonmuutokseen sopeutuminen paitsi välttämättömyytenä, myös keinona kestävämpään kehitykseen ja hyvinvointiin.
”Tarvitsemme ennenkuulumatonta muutosta yhteiskunnissamme ja talousajattelussamme. Meidän täytyy haastaa ajattelutapa, jonka mukaan ilmastonmuutokseen sopeutuminen rahoitetaan julkisista varoista. Kannustamme yksityissektoria investoimaan sopeutumiseen”, Maailman ympäristörahaston Global Environment Facilityn johtajajohtaja Naoki Ishii vetosi COP24-ilmastokokouksessa keskustelutilaisuudessa keskiviikkona.
Etiopia on yksi komission sponsoreista.
”Paikalliset olosuhteet ja kapasiteetti on otettava huomioon”, totesi Fekadu Beyene Etiopian maatalous- ja metsäministeriöstä.
”Nyt tuntuu siltä, että rahoitus valuu harvojen taskuihin eikä paikallisia innovaatioita käytetä hyväksi!” kuului yleisökommentti.
Sen esitti ugandalainen ympäristöaktivisti John Kaganga, joka tekee töitä pienyhteisöissä kestävän kehityksen ja sopeutumisen parissa.
”Huoleni on se, että vaikka sopeutusrahoitusta on paljon, siihen pääsevät käsiksi vain isot järjestöt ja organisaatiot. Se ei saavuta ruohonjuuritasoa, jossa sitä tarvitaan eniten ja jossa rahoitusta käytetään kestävästi”, hän kertoi keskustelutilaisuuden jälkeen.
Sopeutumisrahastosta apua teenviljelijöille
Eteläafrikkalainen Indigo-nimisen järjestön edustaja Elin Lorimer tietää, miksi voi tuntua siltä, etteivät ruohonjuuritason toimijat näe rahoja.
”Aluksi luulimme, että pienet yhteisöpohjaiset yhdistykset hakisivat rahaa, mutta kävi ilmi, että pienten järjestöjen on vaikeaa käsitellä suuria rahasummia. Siksi paikalliset kansalaisjärjestöt ovat kanavoineet rahat, ja ne hakevat rahaa hankkeisiin”, hän selittää.
Indigo kuuluu sopeutumisrahaston verkostoon, ja hän tekee töitä etupäässä syrjäseutujen rooibos-teen viljelijöiden kanssa. Kukin maa saa rahastolta 10 miljoonaa dollaria, jotka se käyttää sovitusti.
Etelä-Afrikka on jo käyttänyt omat varansa käynnissä oleviin hankkeisiin, jotka ovat mikrolainoja ja paikallishallinnon kanssa toteutettavia kestävyyshankkeita. Niissä keskitytään muuan muassa katastrofiriskien hallintaan ja ruokaturvan kohentamiseen viljelytekniikoita parantamalla.
”Luomurooibos-viljelijämme eivät pystyneet täyttämään viime vuoden tuotantokiintiötä ankaran kuivuuden takia. Pienyrittäjien on vaikea selviytyä. Maanviljelijät pitävät ilmastopäiväkirjaa ja paikallisjärjestöt jakavat sääennusteita heidän kanssaan”, hän selittää maan tilannetta.
Sopeutumishankkeen turvin voidaan palkata kenttätyöntekijöitä, jotka varmistavat, että heillä on tarvittava tieto ilmastonmuutoksesta.
”Paikallisjärjestö auttaa kyläyhteisöä asentamaan sadevesitankit tai ostamaan ilmastonmuutosta paremmin kestävää karjaa”, Lorimer kertoo.
Hän uskoo, että sopeutumishankkeella on saavutettu juuri oikeat avunsaajat.
”Nämä ihmiset ovat todella haavoittuvia ja asuvat kaukana kaikesta. Laajat infrastruktuurihankkeet eivät tavoita heitä.”
Lorimer kiittelee myös EU:n ja Uuden-Seelannin tukea sopeutumisrahastolle.
”Ilmastoneuvottelut ovat todella hitaita, mutta toisaalta rahoittajat ovat nähneet, kuinka raha todella tavoittaa kaikkein haavoittuvimmat.”