Lukiolaiset tenttasivat ministereitä kestävästä kehityksestä

”Miten ministerit itse yrittävät elää kestävän kehityksen hyväksi omassa arjessaan?” kuului Sallan, Nikon ja Annen kysymys Joensuun lukiosta ulkoministeri Erkki Tuomiojalle (sd.), ympäristöministeri Ville Niinistölle (vihr.) ja kehitysministeri Heidi Hautalalle (vihr.).
Joensuulaiset osallistuivat verkon välityksellä tenttiin, jossa paikan päällä Espoossa Etelä-Tapiolan lukion oppilaat keskustelivat kestävästä kehityksestä kolmen ministerin kanssa 7. toukokuuta.
Tottuneeseen tapaan ministerit todistelivat valintojaan niillä kolmella osa-alueella, joilla ihminen pääasiassa voi hiilijalanjälkeensä vaikuttaa: ruokailussa, asumisessa ja liikkumisessa. Henkilökohtainen toiminta ei kuitenkaan riitä, muistutti Erkki Tuomioja.
”Henkilökohtaiset valinnat ovat tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää on se, että meillä on mahdollisuus tehdä oikeita valintoja ja että kaikista tuhoisimmat valinnat eivät ole sallittuja. Tarvitaan tehokasta lainsäädäntöä: sellaista, joka estää luontoa ja ympäristöä tuhoavien aineiden käytön.”
Heidi Hautala muisteli aikaa kolmenkymmenen vuoden takaa, jolloin hän oli mukana perustamassa Helsingin ensimmäistä kasvisravintolaa.
”Silloin puhuttiin siitä, voivatko ihmiset omilla elämäntapavalinnoillaan oikeasti vaikuttaa. Siihen aikaan oli sellainen poliittinen nuorisoliike kuin taistolaiset, jotka olivat sitä mieltä, että ensin pitää muuttaa systeemi ja sen jälkeen vasta omilla valinnoilla on merkitystä. Minä luulen, että tämä on muuttunut dramaattisesti: moni ihminen on ymmärtänyt, että näillä on yhteys.”
Miten eriarvoisuutta vastaan?
Niin sanottujen nousevien talouksien – Kiinan, Intian, Brasilian ja muutaman muun – vaurastuessa on alettu puhua yhä enemmän tuloeroista ja eriarvoisuudesta niin maiden välillä kuin maiden sisälläkin.
”Koska kaikki ministerit täällä peräänkuuluttivat tuloerojen kaventamisen merkitystä, niin olisin halunnut kysyä erityisesti ministeri Hautalalta, mitä Suomi käytännössä tekee kehitysyhteistyön saralla tuloerojen kaventamiseksi”, tenttasi Tatu Suontausta.
”Me tuemme kaikkein syrjäytyneimpiä ryhmiä, vammaisia, nuoria, tyttöjä ja naisia”, kehitysministeri Hautala luetteli.
”Jatkossa tullaan varmaankin keskustelemaan hyvin paljon enemmän näiden maiden hallitusten kanssa siitä, että kehitysponnistelut voivat olla kestäviä vain, jos maalla on oikeudenmukainen tulonjako ja talouspolitiikka.”
Hautalasta monet Afrikan ja Aasian maat pitävät pohjoismaista yhteiskuntamallia esikuvanaan.
”Millä lailla te haluaisitte vaikuttaa Suomen ulkopolitiikkaan näissä asioissa, ja näettekö että siihen olisi mahdollisuuksia?” kysyi Erkki Tuomioja lukiolaisilta.
”Tässä niin kuin muussakaan ei ole kehitetty kunnollista mallia nuorison kuulemiselle”, pahoitteli Emil Nuuttila. ”Mielipiteitä kyllä itseltäni löytyisi, ja voisin uskoa, että aika monelta muultakin. Toivoisin, että valtiovalta tarttuisi tähän ja loisi kunnolliset mallit nuorten kuulemiseen tässä maassa.”
Tuomioja antoi Nuuttilalle ja muille vihjeen: käyttäkää kansalaisjärjestöjä. Hän muistutti, että järjestöjä ja liikkeitä kuullaan erittäin laajasti ulkopolitiikan kysymyksissä, ja usein järjestöillä on myös edustus kansainvälisissä konferensseissa ja prosesseissa.
Sanoista tekoihin!
Nuorten tapaaminen oli yksi askel, kun Suomi valmistautuu YK:n kestävän kehityksen konferenssiin, joka järjestetään Rio de Janeirossa juhannuksena. Se on seurantakokous samassa kaupungissa 20 vuotta sitten järjestetylle kokoukselle, jota pidetään merkittävänä läpimurtona kestävälle kehitykselle.
Maailma ei kuitenkaan ole liikkunut ympäristön näkökulmasta kestävään suuntaan – millä varmistetaan, että tällä kertaa puheet viedään teoiksi saakka?
”Voimme vain vakuuttaa, että sen eteen tehdään kovasti töitä”, vastasi Erkki Tuomioja.
”Me olemme Euroopan unionissa pystyneet vaikuttamaan siihen, että EU, jonka valmistautuminen tähän kokoukseen oli vielä pari kuukautta sitten täysin levällään, on nyt ottanut tämän todella vakavasti. Ja kun valmistelut muidenkin ryhmien osalta ovat olleet pitkälti levällään, niin se, että EU kykenee osoittamaan johtajuutta, voi johtaa tuloksiin.”
”Se mitä 20 vuotta sitten saavutettiin, oli että ymmärrettiin, että taloudellinen, ekologinen ja sosiaalinen kehitys ovat toisiinsa sidoksissa, mutta niitä ei ole tosiasiassa linkattu yhteen”, lisäsi Ville Niinistö. ”Talousjärjestelmä ei huomioi ekologisia ja sosiaalisia reunaehtoja. Se mitä silloin keksittiin, pitää nyt viedä käytäntöön.”
Niinistö uskoi, että viime vuoden Durbanin-ilmastoneuvotteluissa löydettyjen kehitysmaakumppanien avulla saadaan Rion-kokouksessa läpi resurssipohjaisia tavoitteita esimerkiksi veteen, kestävään maankäyttöön, meriin ja puhtaaseen energiaan liittyvissä kysymyksissä.
”Mutta se riittääkö se, on tietysti toinen kysymys. Ja se jää nähtäväksi riittääkö se niin, että näillä nuorilla viidenkymmenen vuoden päästä on mahdollisuus korkeaan elintasoon ympäristön kannalta kestävällä tavalla.”
Ministerien vastauksia seurannut Jan-Paul Proozeman Etelä-Tapiolan lukiosta ei ollut täysin vakuuttunut.
”Arvostan suuresti sitä, mitä yritetään tehdä ympäristön eteen”, hän sanoi, ”mutta usein tulee sellainen vaikutelma, että on hirveästi suuria puheita, tavoitteita ja linjauksia, mutta konkreettinen työ jää tekemättä tai puolitiehen. Vaikutukset eivät loppujen lopuksi vastaa linjauksia.”
”Esimerkiksi Suomessa pyritään kestävään energiatalouteen, kun Kiinassa tuulivoimaloiden rakentaminen on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisen vuosikymmenen aikana. Suomessa tällaisia päätöksiä on hidastamassa nimby-asenne (not in my backyard): yksityiset ihmiset tekevät valituksia, ja sen tähden ei voida rakentaa tuulivoimaloita. Pystyttäisiinkö tällaista asennetta kitkemään jollain tavalla?” hän mietti.
”Aiheuttaahan se päättäjissäkin turhautumista, että me olemme tienneet nämä asiat vuosikymmeniä”, myönsi Ville Niinistö.
Hänen äskettäin Tukholmassa tapaamansa ympäristökokousten veteraanit olivat sanoneet, että neljäkymmentä vuotta sitten ongelmat olivat samat, mutta ihmiskunta ei vieläkään ole oppinut toimimaan niiden kanssa.
”Ei riitä, että meillä on pari henkilöä, jotka näkevät ne ongelmat, vaan kaikkien pitää yhdessä kyetä päättämään, että me otamme kestävän kehityksen reunaehdot vakavasti. Tähän mennessä me emme ole siihen kyenneet, Suomessakaan.”
”Silloin ihmiset yleensä oppivat, kun deadline paukkuu. Ympäristön kantokyvyssä aika moni deadline on jo paukkunut.”