Kansalaisjärjestöt ovat luoneet kehitysmaiden maaseudulle uudenlaisia pankkipalveluita, eräänlaisia osuuspankkeja. Tämä niin sanotun mikrosäästämisen lähestymistapa on jalostettu versio tunnetummasta kehitysyhteistyön muodosta, mikrolainoista.
Malli seuraa teorioita siitä, että kaikista köyhimmät tarvitsevat pienlainoittamisen sijaan ennemmin säästöjä. Kehitysinnovaatioita tutkivan Innovation for Poverty Action -järjestön mukaan on tavallista, että köyhät jopa maksavat välikäsille siitä, että nämä pitävät rahoja säästössä heidän puolestaan.
Järjestön mukaan lähes puolet maailman aikuisväestöstä elää ilman pankkipalveluita. Yksityisten liikepankkien ei kannata toimia kaukana kaupungeista köyhien keskellä, ja 1990-luvun yksityistämisaalto vei kansalliset kehityspankit unholaan monissa kehitysmaissa.
Kovat korot tippuvat omaan taskuun
Perinteiset pienlainoittajatkaan eivät ole järin kiinnostuneita kaikista köyhimmistä ihmisistä maaseudulla, koska kulut toimia siellä ovat suuret tuottoon nähden.
The Economistin mukaan ensimmäiseksi piensäästämisohjelmia kokeili kehitysjärjestö Care, Nigerissä vuonna 1991, ja käytäntö on hyvien kokemusten saattelemana levinnyt ainakin Oxfamiin, Planiin, Catholic Relief Services -järjestöön ja Aga Khanin kehityssäätiöön. Kyläsäästäjiä on nyt 4,6 miljoonaa 54 eri maassa.
Kyläsäästämisessä 15—30 ihmisen joukko laittaa säästönsä yhteen, ja jokainen saa halutessaan lainata rahastosta pieniä summia 5—10 prosentin kuukausikorolla. Vuoden päätteeksi korkotuotot jaetaan osallistujien kesken säästettyjen summien mukaisesti ja uusi sykli alkaa.
Köyhissä oloissa on vaikeaa pitää säästöjä esimerkiksi patjan alla, ja Innovation for Poverty Actionin tutkimusten mukaan pienetkin säästöt heijastuvat nopeasti toimeentuloon ja pienyritysten kannattavuuteen. Säästöt tasoittavat taloutta ja rahantarpeen tullessa ei tarvitse turvautua koronkiskureihin.
The Economist: Helping the poor to save – Small wonder
Innovation for Poverty Action: Microsavings