Yksityisen sektorin rooli kestävän kehityksen kumppanina – aihe, joka herättää perinteisessä kehitysyhteistyökentässä paljon tunteita ja puhetta, mutta vielä verrattain vähän toimintaa.
”Meidän pitää saada tuloksia aikaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa. Siihen tarvitsemme mukaan koko yhteiskunnan, ei pelkästään kehityssektoria”, OECD:n vaikutusvaltaisen kehitysapukomitea DACin puheenjohtaja Charlotte Gornitzka painotti viime viikolla Brysselissä.
”Emmekä saa toimia sillä olettamalla, että yksityinen sektori on kelkassa mukana. Meidän on selvitettävä, miten yksityinen sektori pystytään osallistamaan”, Gornitzka jatkoi.
DACin puheenjohtaja osallistui European Development Days 2017 -tapahtumaan, joka kokosi Belgiaan maailman kehitysyhteistyötoimijoita. Hän otti osaa tapahtuman paneelikeskusteluun, jossa pohdittiin yksityissektorin kasvavaa roolia kehitysyhteistyössä.
Gornitzkan kommenteista välittyy vahva viesti, sillä OECD:n kehitysapukomitea DAC on maailman tärkein kansainvälisen kehitysavun normeja määrittävä sekä ylläpitävä elin. Se koostuu 30 jäsenestä, jotka muodostavat äänen maailman tärkeimmille kehitysavun rahoittajille, donoreille. Sekä Suomi että EU ovat komitean jäseniä.
”Kaikki neuvottelupöytään”
YK:n kestävän kehityksen tavoitteista Gornitzka nosti esille juurikin tavoitteen 17, jonka tarkoitus on tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta.
Tavoitteeseen 17 sisältyy alatavoite, joka pyrkii kannustamaan ja edistämään ”tehokkaita julkisia, julkisen ja yksityisen sektorin sekä kansalaisyhteiskunnan välisiä kumppanuuksia niiden oman asiantuntemuksen ja resursointistrategioiden pohjalta”.
Gornitzkan mielestä kehityskentän ja yksityissektorin ei pitäisi työskennellä toisistaan erikseen. Nyt viimeistään hallitukset ja yksityissektori olisi saatava puhumaan keskenään.
”Jos haluamme yhteistyön toimivan, kaikkien partnereiden pitää olla neuvottelupöydässä, tasa-arvoisina.”
Gornitzka ei suhtaudu yhteistyöhön kuitenkaan naiivisti. Hän myönsi, että monesti kehitysyhteistyössä ja yritysmaailmassa tavoitteet ovat hyvin erilaiset.
”Jotkut yksityisen sektorin partnerit ovat jo aktiivisia kestävän kehityksen tavoitteiden parissa. Mutta silti on vain harvoja yhtiöitä, jotka heräävät aamulla ja oikeasti ajattelevat niiden toteutumista – sen sijaan yritykset ajattelevat voittoja.”
Gornitzka painotti, että virallista kehitysyhteistyörahoitusta (ODA, official development assistance) tarvitaan jatkossakin.
”Meillä ei ole todisteita, että yksityissektori olisi tehokkaampi (kehitysyhteistyössä), tämä on pidettävä mielessä. Mutta me tiedämme, että heillä on resursseja”, Gornitzka alleviivasi.
Ei tuloksia ilman yksityistä sektoria?
Euroopan komission DG DEVCO:n eli Directorate-General for International Cooperation and Developmentin apulaisjohtaja Klaus Rudischhauser artikuloi paneelissa selvästi sen, mihin moni muu epäsuorasti viittasi.
”Ilman yksityistä sektoria emme tule pääsemään kestävän kehityksen tavoitteisiimme. Silti kehityskentällä on paljon ääniä, jotka sanovat, että emme tarvitse yksityistä sektoria”, Rudischhauser totesi.
EU:ta edustavan Rudischhauserin puheissa kaikui sama viesti, joka kuultiin toukokuussa myös New Yorkissa Financing for Development -kokouksessa. Kokoukseen osallistunut Kepan asiantuntija Niina Mäki kirjoitti blogissaan pankkien, kehitysrahoituslaitosten ja yksityisen sektorin edustajien käyttäneen aiheesta innokkaasti puheenvuoroja:
”Viesti oli selvä: ilman yksityisen sektorin mukanaoloa ei kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen vaadittavaa rahoitusta saada kaavittua kokoon. Toiveena on, että tukemalla yrityksiä kehitysyhteistyöllä saadaan vivutettua uutta rahaa kehitysponnisteluihin ja investointeja sinne, missä markkinat eivät normaalisti toimi”, Mäki kuvaili puheenvuoroja.
Kestävän kehityksen tavoitteet eli Agenda 2030 on nimensä mukaisesti tarkoitus saavuttaa vuoteen 2030 mennessä. Nykyisellä tahdilla tavoitteisiin ei kuitenkaan päästä, kuten muun muassa Inter Agency Task Forcen tuore raportti kertoo.
Luottamuksen puute
Keskeisenä ongelmana yksityisen sektorin mukaan ottamisessa nähdään luottamuksen puute, jonka myös Eurodadin vaikuttamistyön päällikkö Jeroen Kwakkenbos allekirjoitti. Hän peräsi yrityksiltä vastuunkantoa.
”Tarvitsemme kilpailukykyisiä teollisuudenaloja, mutta meillä on oltava myös sääntöjä ja byrokratiaakin. Sen lisäksi tarvitsemme työ -ja ihmisoikeuksia”, Kwakkenbos painotti.
Saksalaisen kehitysrahoitukseen keskittyvän sijoitusyhtiö DEG:n hallituksen puheenjohtaja Bruno Wenn nosti esille sen, kuinka hallitusten ja yritysten väliset voimasuhteet ovat usein pielessä alusta alkaen.
”Yksityissektorilla on satoja New Yorkin asianajajia, jotka hallitsevat kaupalliset lait. Hallituksella on kaksi asianajajaa. Joten siinä on epäsuhta”, Wenn kuvaili.
”He pääsevät sopimukseen keskenään ja myöhemmin hallitus tajuaa, että sopimus ei olekaan tasapuolinen tai läpinäkyvä.”
Siksi Wenn painotti vahvan kansalaisyhteiskunnan tärkeyttä ja sen vahtikoiran roolia.
Silti Wenn ja Kwakkenbos olivat samaa mieltä siitä, että yrityksiä olisi kuultava ja otettava mukaan keskusteluun. Eurodadin Kwakkenbosin mielestä liian usein esimerkiksi kansalaisjärjestöt juttelevat vain keskenään. Wenn komppasi:
”Paljon on puhetta yksityisestä sektorista, mutta ei yksityissektorin kanssa.”