HENRIK KASTENSKOV
Isojen maa-alojen vuokraaminen tai myyminen ulkomaisille sijoittajille voi huonosti hoidettuna johtaa isäntämaan oman ruokaturvan heikkenemiseen ja rikkoa paikallisten maaoikeuksia.
Ruoka-, polttoaine- ja talouskriisit sekä niistä johtuva ruuanhintojen heilahtelu ovat nostaneet kehitysmaiden viljelymaan kysyntää huimasti.
Vuoteen 2008 asti ulkomaiset sijoittajat hankkivat viljelmiksi vuosittain noin neljä miljoonaa hehtaaria, mutta vuonna 2009 määrä nousi yli kymmenkertaiseksi, kerrotaan Maailmanpankin ”Rising Global Interest in Farmland” -raportissa.
Jos kehitysmaat pystyvät hyödyntämään valtavaa – ja lähivuosina todennäköisesti entisestään lisääntyvää – kysyntää, voidaan ulkomaisten investoijien avulla kohentaa sekä maatalouden tuottavuutta että paikallisten ihmisten toimeentuloa, pankki arvioi.
”Yhdessäkään ulkomaisten investoijien kohteena olevassa Afrikan maassa ei viljelymaasta ole saatu irti edes neljännestä mahdollisesta tuottavuudesta”, toteaa raportin toimittanut ekonomisti Klaus Deininger pankin tiedotteessa.
”Sen sijaan, että keskityttäisiin vain viljellyn maa-alan lisäämiseen, olisi sekä sijoittajien että hallitusten syytä kehittää infrastruktuuria, teknologioita ja instituutioita, jotta jo olemassa oleva viljelymaa saadaan tehokkaampaan käyttöön.”
Reilut sopimukset A ja O
Kriittisesti maankahmintaan suhtautuvat muun muassa YK:n alainen Maailman ruokaohjelma FAO sekä kansainvälinen kehitysjärjestö Oxfam. Niiden mielestä ulkomaisten yritysten vyöryminen kehitysmaihin saa helposti uuskolonialistisia piirteitä, ja paikallisten asukkaiden oikeudet jäävät syrjään, The Financial Times kirjoittaa.
Maailmanpankki yhtyy kriitikoihin, ja korostaa, että ilman läpinäkyviä neuvotteluja ja oikeudenmukaisia sopimuksia maan myynti tai vuokraus voi koitua kehitysmaille kalliiksi – ja kärsijinä ovat useimmiten ne, joilla jo ennestään menee heikoimmin.
Vauhdilla kasvanut maan kysyntä on yllättänyt monien kehitysmaiden hallitukset ja ne ovat solmineet epäedullisia sopimuksia. Pankki tarjoilee raportissaan seitsemän kohdan toimintamallin, jolla voitaisiin varmemmin saavuttaa kehitysmaan omaa maataloutta hyödyttävä ja ympäristön kannalta kestävä sopimus.
Ohjeen mukaan tärkeintä on varmistaa isäntämaan ruokaturva ja kunnioittaa paikallisväestön oikeuksia maahan ja luonnonvaroihin.
Biopolttoaineet ja rehunviljely nostavat kysyntää
Viljelymaan hamuaminen ei johdu ainoastaan teollisuusmaiden ruokatuotannon lisääntymisestä, vaan tarvetta kasvattavat myös rehukasvien viljely sekä biopolttoaineiden kasvanut kysyntä.
Noin kolmannes Afrikasta vuokratusta tai myydystä viljelymaasta, suunnilleen viisi miljoonaa hehtaaria, käytetään biopolttoaineiden tuotantoon, todetaan kansainvälisen Maan ystävien (Friends of the Earth) elokuun lopulla julkaisemassa raportissa, All Africa -uutissivusto kirjoittaa.
Maan ystävien ohella muun muassa Action Aid -kehitysjärjestö on kritisoinut EU:n tavoitetta, jonka mukaan vuoteen 2020 mennessä 10 prosenttia kuljetukseen käytettävistä polttoaineista tulisi olla biopolttoaineita.
Tavoite ja sen mukana viljelymaan käyttäminen biopolttoaineiden tuotantoon voi järjestöjen laskelmien mukaan kasvattaa nälkään näkevien määrää pelkästään Afrikassa jopa 100 miljoonalla.
”Viljelymaan kahmiminen kehitysmaista tapahtuu paikallisten ihmisten kustannuksella. He jäävät nälkäisiksi, eikä heillä ole varaa ostaa kallistuneita elintarvikkeita”, kritisoi Maan Ystävien ruokakampanjoija Kirtana Chandrasekaran Business Green -uutissivuston mukaan.
”Euroopalla ei ole mitään tekosyytä olla toimimatta. Jos rikkaat maat pudottavat biopolttoainetavoitteitaan ja vähentävät teollisesti tuotetun lihan ja maitovalmisteiden käyttöä, maailma voidaan kyllä ruokkia ilman että yritykset kahmivat valtavia maa-alueita.”
Lisää tietoa aiheesta
Maailmanpankin tiedote
”Rising Global Interest in Farmland” – raportti (pdf)
FT: World Bank backs farmland investment
All Africa: Biofuels and the Scramble for Farmland
Business Green: World Bank says biofuel mandates are fuelling land grabs