Kestävän kehityksen tavoite Hyvä koulutus (4) asettaa valtioille kunnianhimoisen suunnan: taata kaikille avoin, tasa-arvoinen ja laadukas koulutus sekä elinikäiset oppimismahdollisuudet. Paitsi että tavoitteella on itseisarvoa ihmisten sivistyksen ja elämänlaadun lisäämisessä, ilman laadukasta koulutusta monia muitakaan kestävän kehityksen tavoitteista ei voida saavuttaa.
Vaikka yhä useampi lapsi maailmassa pääsee kouluun, ei oikeus tähän välttämättä toteudu poikkeus- ja katastrofitilanteessa. Pakolaisten lisäksi myös monien muiden haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien, kuten vammaisten, opintiellä on rakenteellisia esteitä.
Kirkon Ulkomaanavun, Helsingin yliopiston ja Koulutus katastrofeissa -verkosto INEEn 14. toukokuuta järjestämässä yhteisseminaarissa pohdittiin, miten koulutus voitaisiin nykyistä paremmin taata myös poikkeusolosuhteissa ja kuinka siitä saataisiin mahdollisimman inklusiivista.
Seminaarin pääpuhujiin kuulunut UNESCOn koulutusalan seurantaraportin johtaja Manos Antoninis korosti paneelipuheenvuoroissaan, että yksi tämänhetkisistä haasteista on päällekkäisyys niin toimijoiden kuin järjestelmienkin tasolla.
”Katastofin tapahtuessa monet valtiot alkavat rakentaa väliaikaisratkaisuja, joilla tarjotaan koulutusta pakolaisille sen sijaan, että pakolaiset yritettäisiin saada mukaan olemassa olevaan koulutusjärjestelmään. Myös monet eri toimijat tekevät päällekkäistä työtä,” Antoninis sanoi.
Myös UNHCR:n koulutuyksikössä työskentelevä Ingvill Morlandstoe painotti, että ainoa tapa saada kestäviä tuloksia on löytää keinoja, joilla pakolaiset saadaan mukaan viralliseen koulutusjärjestelmään. Koulutukseen pääsy on pakolaisille ensiarvoisen tärkeää siksi, että lyhimmilläänkin ihmiset viettävät pakolaisleireillä vuosia, monet vuosikymmeniä.
”Pakolaisleirit ovat usein alueilla, joilla myös paikallisilla asukkaille on haasteita saada laadukasta koulutusta. Siksi meidän pitää vahvistaa paikallisia koulutusjärjestelmiä ja muuttaa niitä siten, että myös pakolaisilla on pääsy kouluihin – ei niin, että heille luodaan rinnakkainen järjestelmä.”
”Jos rahoittajat eivät vaadi inklusiivisuutta, ei se toteudu”
Paneelikeskusteluissa pohdittiin myös sitä, miten inklusiivisuus saataisiin nykyistä vahvemmin kaiken koulutuksen lähtökohdaksi. Education Cannot Wait -rahaston vanhempana neuvonantajana työskentelevä Graham Lang piti myönteisenä asiana sitä, että päättäjien tasolla aiheesta on tehty paljon erilaisia sitoumuksia.
”Haaste on, miten nämä saadaan laitettua käytäntöön, sillä se vaatii poliittista tahtoa.”
Grahamin mukaan katastrofi- ja poikkeustilanteissa haasteena on, että prioriteetiksi otetaan se, että lapsille pyritään järjestämään koulutusta mahdollisimman nopeasti.
”Keskitymme siihen, emme inklusiivisuuteen. Jos rahoitushakemuksissa ei vaadita inklusiivisuutta, sitä ei huomioida. Meidän pitääkin muodostaa koulutushankkeiden rakenteet sellaisiksi, että myös ne, jotka nyt jäävät koulutuksen ulkopuolelle, pääsevät mukaan.”
Ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston johtaja Satu Santala kertoi, että ulkoministeriössä on tietoisesti alettu korostaa inklusiivisuutta eri yhteyksissä, koska asiat eivät muutu itsestään.
”Tämä on jotain, mitä rahoittajat voivat tehdä asian korjaamiseksi. Olemme puhuneet aiheesta myös muille rahoittajille, esimerkiksi OECD.ssä. Ajattelutapa pitää saada muuttumaan sellaiseksi, että inklusiivisuutta ei pidetä marginaalisena asia, vaan se on lähtökohtana kaikessa kehitysyhteistyössä ja humanitaarisessa toiminnassa.”
Entä mitä järjestöt voivat tehdä inklusiivisuuden edistämiseksi? Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg vastasi kysymykseen seminaarin päätössanoissa.
”Teoriassa tämä on helpompaa kuin käytännössä, koska oma henkilökunta täytyy saada ymmärtämään asian tärkeys ja tarvitaan myös rahaa. Meillä on ollut aiheesta perusteellisia keskusteluja Kynnys ryn Tuomas Tuuren ja nyt edesmenneen Kalle Könkkölän kanssa. Olemme oppineet paljon kuuntelemalla heitä.”