Ulkoministeriö julkaisee tällä viikolla ulkopuolisen arvion, joka keskittyy kestävän kehityksen toteutumiseen Suomen kehitysyhteistyössä.
Brittiläisen ekologin Julian Caldecottin johtaman tiimin mukaan Suomen kehitysyhteistyö täyttää yleensä sekä Suomen että sen kumppanimaiden ensisijaiset tavoitteet. Kehitysyhteisyö on myös johdonmukaista, ja yhteistyökumppanit Etelässä ovat siihen tyytyväisiä.
Ympäristöllisen kestävyyden huomioon ottamisessa arvio ei sen sijaan Suomea mairittele: ympäristökysymyksiä ja läpileikkaavia teemoja valtavirtaistetaan vain vähäisessä määrin eikä toimintoja ole suunniteltu riittävän hyvin, jotta ne saisivat aikaan kestävyyden kannalta merkittäviä tuloksia tai vaikutuksia, arviossa todetaan.
Kyseessä on niin sanottu synteesievaluaatio, eli arvio, joka perustuu 22 aiempaan arvioon sekä asiantuntijoiden haastatteluihin ja kyselylomakkeilla kerättyihin tietoihin.
Korkeimmat pistemäärät saivat Suomen kehitysyhteistyön tarkoituksenmukaisuus, johdonmukaisuus, kumppanien tyytyväisyys, yhteensopivuus ja suomalainen lisäarvo.
Alhaisimmat pistemäärät taas saavat toistettavuus, täydentävyys, tehokkuus, asiainyhteys ja toimintojen suunnittelu. Keskinkertaisia pistemääriä annettiin koordinoinnista, vaikutuksista, vaikuttavuudesta ja kestävyydestä, joiden tulkittiin johtuvan suurelta osin heikosta toimintojen suunnittelusta.
”Köyhyyden vähentäminen epämääräistä”
Kehityspoliittisen ohjelman mukaan Suomen kehitysyhteistyön perimmäinen tavoite on saada aikaan ”vakaata, köyhyyttä vähentävää taloudellista kehitystä, joka on luonnontaloudellisesti kestävällä pohjalla”.
Evaluaattoreiden mukaan köyhyyden vähentäminen tavoitteena on epämääräinen, heikosti mitattavissa ja sitä mitataan vain vähän.
”Siksi usein oletetaan, että kyseinen tavoite saavutetaan, vaikka niin ei tapahtuisi, tai kun se tapahtuu muista syistä”, arviossa todetaan.
Uusia haasteita
Arvioinnissa viitataan ”vakaviin uusiin haasteisiin, jotka liittyvät köyhyyden kestävään vähentämiseen”. Näitä ovat muun muassa ilmastonmuutos, vedensaannin varmistaminen ja ruokaturva, yhteiskunnalliset ongelmat ja valtioiden epävakaa tilanne sekä ekosysteemin rappeutuminen ja biologisen monimuotoisuuden köyhtyminen.
Yhtenä ratkaisuna evaluaatio tarjoaa keskittymistä sellaisiin toimiin, jotka vahvistavat kohdeyhteisöjen sietokykyä ”kaikkia stressin muotoja vastaan”.
”Siitä olisi etua huolimatta asiaan liittyvien stressitekijöiden perimmäisistä syistä. Tämä johtuu siitä, että maailmassa, jossa äärimmäisiä sääilmiöitä ja muita katastrofeja tapahtuu yhä useammin ja niiden sosioekonomiset vaikutukset lisääntyvät, on järkevää kiinnittää erityistä huomiota syrjäytyneisiin ja haavoittuvassa asemassa oleviin ryhmiin, jotka saattavat tarvita tukea kiireellisemmin ja joiden määrä saattaa olla suurempi kuin koskaan aikaisemmin.”
Joka tapauksessa arvion mukaan on tärkeää säilyttää valmius toimittaa resursseja sinne, missä niitä eniten tarvitaan olosuhteissa, jotka saattavat muuttua reagoitaessa uusiin tarpeisiin kuten ilmastonmuutokseen sopeutumiseen.
Ulkoministeriön vahvuudet ja heikkoudet
Evaluaattoreiden haastattelemat asiantuntijat kehuivat ulkoministeriön vahvuudeksi muun muassa sitä, että se vastaa kokonaisvaltaisesti ulko-, kauppa- ja kehityspolitiikasta. Tämä tarjoaa hyvät mahdollisuudet johdonmukaiseen vaikuttamiseen. Myös ministeriön harkittu tapa keskittää resurssinsa muutamiin maihin ja aiheisiin, neuvonantajien ja konsulttien tehokas käyttö sekä yhteistyö kansalaisjärjestöjen kanssa saivat kiitosta.
Myös Suomen maine on verrattain hyvä, vastaajien luettelema lista kuulostaa lähestulkoon brändityöryhmän tuotokselta: kiitosta saavat korkealaatuinen suomalainen osaaminen metsätaloudessa ja muilla luonnonvarojen hallinnan alueilla, Suomen ihmisoikeuksiin kiinnittämä runsas huomio, Suomen ympäristöpolitiikan ja kestävän kehityksen politiikan hyvin suunniteltu luonne sekä Suomen keskittynyt, pitkän aikavälin ja kumppanuuteen perustuva lähestymistapa kehitysyhteistyöhön.
Ulkoministeriötä kuitenkin vaivaavat useat kokeelliset tai sirpaleiset aloitteet, joilla on taipumus hukata resurssinsa, organisatorinen joustamattomuus, hidas reagointi rakentavaan kritiikkiin ja uusiin megatrendeihin, kuten ilmastonmuutokseen, sekä yleisemmin kehitysyhteistyön suhteellisen vähäinen poliittinen tärkeys Suomessa.
Arviossa huomautetaan, että vaikka Suomi saavuttaisi lupaamansa 0,7 prosentin bruttokansantulo-osuuden kehitysavussa – mikä kyllä kasvattaisi Suomen uskottavuutta ja vaikuttavuutta kansainvälisesti – Suomi olisi silloinkin verrattain pieni avunantaja rahamäärässä mitattuna. Tehostamisen kautta Suomen merkitys voi kuitenkin nousta myös avunantajien keskuudessa.
”Miksei investoida kansalaisjärjestöihin?”
Evaluaatio keskittyy etupäässä Suomen viralliseen kehitysyhteistyöhön eri muodoissaan, ja kansalaisjärjestöihin viitataan vain muutamissa kohdissa – mikä on ymmärrettävääkin, sillä kansalaisjärjestöjen kautta kanavoidaan vain kymmenkunta prosenttia Suomen kehitysyhteistyövaroista.
Ministeriön ja järjestöjen yhteistyö saa etupäässä kiitosta. Arviointi kehuu sitä, että järjestötyö liittyy yksityiskohtaiseen paikallistuntemukseen, pitkän aikavälin sitoutumiseen paikallisten yhteisöjen kanssa sekä paikallisten valmiuksien ja kumppanuuksien vahvistamiseen.
”Nämä kaikki ovat kestävyyttä edistäviä tekijöitä”, arviossa todetaan.
Lisääkin voisi tehdä.
”Suomi on lähes yksin valmis antamaan sitomatonta toiminta-avustusta sellaisille hallitusten välisille tai kansainvälisille järjestöille, jotka tekevät hyvää työtä tärkeiden aiheiden parissa. Miksi se silti käyttää niin usein [suomalaisia] kansalaisjärjestöjä vain alihankkijoina, eikä tue niitä samalla tavalla?” evaluaatio kysyy.
”Lopuksi on havaittavissa erikoislaatuista rohkeutta, jota UM osoittaa teettäessään ja julkaistessaan riippumattomia selontekoja toiminnoistaan, mistä sitä on kiitettävä.”
Ulkoministeriön evaluointiraportti 2010:4: The Sustainability Dimension in Addressing Poverty Reduction: Synthesis of Evaluations