Henri Purje
Yrjö Tuokon mukaan lisääntynyt vaurauden ihannointi ja näkyvä esittely kannustavat osaltaan lyhyen tähtäimen pikavoittojen tavoitteluun rahoitusmarkkinoilla.
Suomalaisen tilintarkastuksen grand old man, 40-vuotisen KHT-tilintarkastajauransa vuodenvaihteessa päättänyt Yrjö Tuokko ei katso hyvällä nykykehitystä, jossa vaateet talouden valvonnan tiukentamisesta pikkuhiljaa unohtuvat ja rahoitusmarkkinoilla jatkuu miltei sama peli kuin ennen talouskriisin puhkeamista.
Pääomat saavat edelleen liikkua vapaasti valtion rajan yli ja valvonta on pääosin kansallista. Eri maiden viranomaisten välillä ei kulje riittävästi tietoa yritysten toimista. Markkinoiden itsesääntelyyn ei kannata puolestaan luottaa, sillä se ei ole koskaan toiminutkaan, Tuokko moittii.
Hänen mukaansa tehokas valvonta edellyttää avoimuutta. Avoimuutta voitaisiin kehittää esimerkiksi sulkemalla veroparatiisit, lisäämällä ylikansallista tiedonvaihtoa viranomaisten kesken ja tekemällä maakohtaisesta kirjanpidosta pakollista monikansallisille yrityksille.
Tilit julki
Suuryritykset liikuttavat valtaosaa sekä laillisista että laittomista kansainvälisistä rahavirroista. Mitä vähemmän tietoa niistä on tarjolla, sitä epävakaampi koko talousjärjestelmä on. Salaisuuden verho kätkee myös kyseenalaisten tai laittomien keinojen käytön.
Tällä hetkellä riittää, että monikansalliset yritykset raportoivat tulonsa ja menonsa koko konsernin tasolla. Tällöin ei ole mahdollista selvittää, maksavatko ne esimerkiksi kussakin maassa asiaankuuluvat verot. Asia olisi helppo korjata maakohtaisella kirjanpidolla.
Maakohtaista kirjanpitoa vastustetaan usein väitteellä, että se lisäisi paperityötä ja maksaisi paljon. Tuokon mukaan väite ei pidä paikkaansa: yritysten kulut eivät muutoksesta merkittävästi kasvaisi. Valvontaviranomaisten valmiudet tehtäviensä hoitoon sen sijaan parantuisivat selvästi.
Avoimuuden puute mahdollistaa veroparatiisikikkailun ja vilpilliset siirtohinnoittelukäytännöt, joiden vuoksi valtioilta jää saamatta satoja miljardeja euroja verotuloja joka vuosi.
Siirtohinnoilla tarkoitetaan monikansallisten yritysten sisäisessä kaupassaan soveltamia hintoja. Niiden tulisi vastata markkinahintoja. On kuitenkin yleistä, että yritykset manipuloivat siirtohintoja verojen välttämiseksi.
Köyhät rahoittavat rikkaita
Erityisen pahasti veronkierto kolhaisee kehitysmaita. Jokaista kehitysapueuroa kohden niistä virtaa ulos kymmenen euroa laittoman pääomapaon muodossa.
Global Financial Integrity -tutkimuslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan kehitysmailta jää vuosittain saamatta noin sata miljardia Yhdysvaltain dollaria (74 miljardia euroa) verotuloja yksistään siirtohinnoittelun väärinkäytön vuoksi. Summa vastaa yli neljää prosenttia kehitysmaiden yhteenlasketuista valtionbudjeteista. Siirtohinnoitteluvilppi miltei tuplaantui vuosien 2002 ja 2006 välillä.
Parin viime vuoden aikana onkin käynyt yhä selvemmäksi, että laiton pääomapako on suurin yksittäinen kehitysmaiden vaurastumista hidastava tekijä.
Köyhien maiden asema on sikälikin erityisen hankala, että niillä on usein teollisuusmaita niukemmat resurssit rahavirtojen valvontaan. Yleiset, avoimuuteen pakottavat pelisäännöt helpottaisivat tilannetta.
Kirjanpitäjät vallankäyttäjinä
Yrjö Tuokon mukaan tilintarkastus- ja kirjanpitoyritykset vaikuttavat keskeisesti siihen, miten ja millaisissa puitteissa maailmantalous pyörii.
Niiden merkitys tuli esiin kouriintuntuvasti 2000-luvun alussa, jolloin monia kirjanpidollisiin hämäräkeinoihin turvautuneita yrityksiä kaatui. Tapauksista tunnetuin lienee yhdysvaltalaisen energiayhtiö Enronin konkurssi, joka ajoi alas myös Enronin tilintarkastuksesta vastanneen – ja yhtiötä laittomuuksiin kannustaneen – Arthur Andersenin.
Arthur Andersen oli yksi viidestä suuresta globaalisti toimivasta tilintarkastusyhtiöstä. Neljä jäljellä olevaa jakavat keskenään leijonanosan monikansallisista yrityksistä.
Tilintarkastuksen ohella ne konsultoivat asiakkaitaan siitä, kuinka tilinpito kannattaisi hoitaa. Tällöin riippumattomuus on helposti vaarassa ja ero laillisen ja laittoman välillä usein häilyvä.
Enron-skandaalin jälkeen lainsäädäntömuutoksista puhuttiin, mutta ne jäivät lopulta kosmeettisiksi. Uudistusten torppaamisessa keskeistä roolia näytteli järjestelmästä hyötyvien yritysten lobbaus.
”Suurimpia lobbareita olivat muun muassa johtavat amerikkalaiset tilintarkastusyhtiöt”, Tuokko toteaa.
Nykykriisin taustalla ovat samat ongelmat kuin vuosituhannen alussa. Tällä kertaa mittakaava vain on globaali.
Globalisaatio törmäsi rajoihinsa
Erittäin ongelmalliseksi tilanteen tekee, että tilintarkastuksen ”neljä suurta” myös pitkälle itse määrittävät omat sääntönsä kansainväliset kirjanpitonormit laativan International Accounting Standards Boardin kautta. IASB on yhdysvaltalaiseen Delawaren veroparatiisiosavaltioon rekisteröity valtioista riippumaton elin.
Tuokon mielestä tällainen ”pukki kaalimaan vartijana” -tilanne ei ole omiaan luotettavan, kestävän ja rehellisen taloudenpidon takaamiseksi.
”On selvää, että kirjanpidon tekeminen ja tarkastaminen tulee ehdottomasti eriyttää. Jos tekijä voi itse vakuuttaa tekemisensä, valvonta on heikoissa kantimissa.”
Valvonta kuuluisi Tuokon mielestä yhteiskunnalle. Hän ennustaa, että ennen pitkää näin myös tapahtuu.
Nykyisen globaalin talousjärjestelmän kriisiytyessä entistä pahemmin Tuokko uskoo kansallisvaltioiden ylipäänsä ottavan takaisin paljon ylikansallisille markkinoille luovuttamaansa valtaa.
”Jonain päivänä kehitystä aletaan kelata taaksepäin. Se on pakko tässä hommassa.”
Lisää tietoa aiheesta
Kepan raportti: Laiton pääomapako kehitysmaista.