Timo Kuronen
Nattanan Chantabut tyttärineen on siirtynyt käyttämään Tesco Lotus -hypermarkettia, mutta vihannekset ja muut tuoretuotteet he hakevat edelleen torilta.
Nattanan Chantabut kantaa tyttärensä kanssa suurta vessapaperisäkkiä ja paria muuta kassia mopolleen Chanthaburin Tesco Lotus -hypermarketista. Parkkipaikka on täynnä autoja ja mopoja.
Vielä muutama vuosi sitten maakunnassa pelättiin Tescon tuloa.
”Muistan kuinka paikalliset kauppiaat kampanjoivat hypermarketin tuloa vastaan. Nuorempana kävin usein kaupungin vanhoissa kiinalaiskortteleissa, missä lähes jokaisen talon alakerrassa oli pikkukauppa. Nyt monet näistä pienen valikoiman putiikeista ovat lopettaneet”, Nattanan kertoo.
Tescossa käymisen syyksi Nattanan listaa samat asiat kuin useimmat muutkin thaimaalaiset: hinnan, ilmastoinnin ja tarjonnan ja palveluiden monipuolisuuden.
”Suuret ilmastoidut marketit ja kauppakeskukset ovat nykyään koko perheen vierailukohteita ja sinne tullaan viikonloppuna usein koko päiväksi. Ostoksia on mukava valita laajoista valikoimista ja ravintoloita on moneen lähtöön.”
Kaikkea tarvitsemaansa Nattananin perhe ei kuitenkaan Tescosta hae.
”Vihannekset ja muut tuoretuotteet haen edelleen aamuisin tuoretorilta ja suosin muitakin kaupungin erikoisliikkeitä.”
Tesco tuli ryminällä
Thaimaan vähittäiskaupan rakennemuutos alkoi toden teolla 1990-luvun puolivälissä, jolloin maa liittyi Maailman kauppajärjestö WTO:n jäseneksi. Jäsenyys velvoitti avaamaan osan palvelusektorista ulkomaisille yrityksille. Lisäksi Aasian talouskriisin aikana Thaimaan hallitus poisti kiintiöt paikalliselta osaomistukselta, jos ulkomaisen yrityksen pääoma oli yli 2 miljoonaa euroa.
Vuoden 1998 ja 2008 välillä hypermarkettien määrä Thaimaassa kasvoi noin 50:stä yli 700:aan ja niiden osuus vähittäiskaupasta nousi 70 prosenttiin.
Pelkästään brittiläisellä Tescolla, joka vuosikymmen sitten osti thaimaalaisen kauppaketju Lotuksen, on nykyään lähemmäs 500 toimipistettä ja 39 prosenttia maan vähittäiskaupasta. Pikkukaupunkien ja lähiöiden kauppapaikoille päästäkseen Tesco on viime vuosina panostanut enemmän pieniin marketteihin.
Tescon kanssa kauppapaikoista kilpailevat ranskalaiset Carrefour ja Big-C -ketjut sekä hollantilaisomisteiset Makro ja Tops. Tavaratalopuolella Thaimaan suurimmat ketjut Central ja The Mall ovat sentään tiukasti paikallisten liikemiesperheitten omistuksessa.
Hypermarkettien esiinmarssin kääntöpuolena on pienten paikallisten kauppojen kuolema: elinkeinoviranomaisten mukaan joka kuukausi noin 2500 pikkuliikettä panee ovensa säppiin.
Tuottajahintoja poljetaan
”Katso tätä hintaa, vain 129 bahtia (vajaat 3 euroa)!”, pikkuisen juomakojun pitäjä Wallop Khongsamathai osoittaa Tesco Lotuksen mainoslehtistä Rangsitin tuoretorilla Bangkokin reunalla.
”Ennen mikään kauppa ei pystynyt myymään viiden kilon riisipussia alle 165 bahtin hintaan, mutta Lotus on hyvin aggressiivinen”, Wallop tietää.
Suuret marketit houkuttelevat asiakkaita polkuhinnoilla, tietää Wallop Khongsamathai.
”Suuret marketit houkuttelevat asiakkaita supertarjouksilla ja sitten kaupoista ostetaan muutkin tuotteet”, Wallop manailee.
Parikymmentä vuotta sitten asiakkaat jonottivat hänen kojulleen, nyt parin kilometrin säteellä on kaikkien suurten ketjujen marketit ja useita 7-Eleven kioskeja.
Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan vastikaan julkaisemassa raportissa ”Hyvinvointi kaupan? – Palvelut kehityksen avaimena” kerrotaan muun muassa suurten kauppaketjujen käyttämistä kyseenalaisista keinoista.
Raportin mukaan tavarantoimittajilta vaaditaan entistä suurempia ja säntillisempiä toimituksia ja halvempaa hintaa. Tehtailla tai välittäjillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin polkea työläisten oikeuksia tai laskea viljelijöille maksettavaa hintaa, mikä kehitysmaissa voi johtaa pahenevaan köyhyyskierteeseen.
Vähittäiskaupan keskittymisen myötä myös tuotanto ja jakelu keskittyvät entistä harvemmille suuryrityksille. Tätä tapahtuu myös teollisuusmaissa, mutta kehitysmaissa ei usein uskalleta rajoittaa ulkomaisten yhtiöiden toimintaa pääomapaon pelossa.
Toisaalta voitotkin valuvat ulkomaille: vuonna 2005 Thaimaassa toimivien ulkomaisten yritysten arvioitiin kotiuttaneen puhdasta liikevoittoa yli neljän miljardin euron arvosta.
Tuoretorit sinnittelevät
Wallop Khongsamathai tietää myös syyn, miksi hypermarketit saavat rakennusluvan helposti, vaikka Thaimaassa on periaatteessa rajoituksia kauppojen sijainnille.
”Rakentaja ottaa yhteyden maanomistajaan, jolle iso raha kyllä kelpaa”, Wallop sanoo muttei halua tarkentaa, tarkoittaako hän suoranaista voitelurahaa vai vain ison liikkeen tuomia vuokratuloja. ”Sitten asia menee paikallisen kaupungin tai kunnan päätettäväksi, jossa asia seilaa läpi. Eikä ihme, sillä suuret maanomistajat ovat myös paikallispolitiikan huipulla!” Wallop jatkaa.
”Tämänkin Rangsitin tuoretorin maa-alueen omistaa sama perhe, joka on vuokrannut maan myös Tesco Lotukselle ja valtavalle Future Parkin ostoskeskukselle.”
Muutaman kojun päässä vihanneksia myyvä Somluck on optimistisempi.
”Uskon, että thaimaalaiset haluavat ostaa tuoreen ruoan tulevaisuudessakin tuoretoreilta. Ainakin itse olen ylpeä siitä, että tiedän, mistä myymäni tuotteet tulevat eikä niitä ole tehoviljelty”, Somluck sanoo.
Myös kuusikymppinen Wallop ostaa tarvitsemansa vanhoista kauppapaikoista, Tescoon hän ei suostu menemään.
Kioskistaan Wallop maksaa 280 bahtin (6 euron) päivävuokraa. Siihen saa myydä monta mehumukillista ja colapullollista.
Mutta hän sinnittelee, sillä kauppiaana oleminen on elämäntapa.
Lisää tietoa aiheesta
Kepan raportti: Hyvinvointi kaupan? – Palvelut kehityksen avaimena (pdf)