Elämme maailmassa, jossa kahdeksan rikkainta ihmistä omistaa enemmän kaikesta varallisuudesta kuin maapallon köyhin puolikas, lähes 800 miljoonaa elää äärimmäisessä köyhyydessä ja saman verran ihmisiä on aliravittuja. Konflikteja, poliittista ja talouden epävakautta ruokkiva eriarvoisuus kasvaa, eikä YK:ssa sovittujen kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen onnistu ilman lisäresursseja.
Sipilän hallitus on ohjelmassaan sitoutunut saavuttamaan kansainvälisen tavoitteen ohjata 0,7 prosenttia bruttokansantulosta kehitysyhteistyöhön. Suomi jää leikkausten myötä tästä kauaksi. Putoamme pohjoismaisesta viiteryhmästämme, sillä naapureistamme Ruotsi, Norja ja Tanska ovat jo saavuttaneet tavoitteen. Kun kehitysyhteistyöstä leikattiin viimeksi yhtä dramaattisesti, kesti rahoituksen kurominen edes leikkauksia edeltävälle tasolle yli kaksikymmentä vuotta.
Kehitysyhteistyön leikkaukset kohdistettiin varsinaiseen kehitysyhteistyöhön, eli toimintaan, jonka moni suomalaisista mieltää perinteisenä köyhyyden vähentämistyönä – tukena kehitysmaiden koulutukselle, terveydenhuollolle ja demokratian vahvistamiselle. Samaan aikaan muiden kehitysyhteistyöksi raportoitavien kulujen osuus on noussut merkittävästi.